Ei se aina mene niinkuin elokuvissa, tää elämä....
En enää edes muista mistä olen ajatellut kirjoittaa, mistä olen kirjoittanut ja mitä kaikkea.
Olen tässä välissä telonut selkäni pahasti, jonka seurauksena vatsa ja ehkäpä tuo psyykekkin on ollut aika kovilla.
En nyt jaksa niitä pohtia ja olenkin monilta ystäviltäni pyytänyt, että kun soitatte, puhukaa mistä vain muusta. En jaksa kerrata vällilevynpullistumia ja revenneitä selkälihaksia. En somac lääkistystä ja unilääkkeitäni. En psyykelääkkeitä.
Ihana syksy tuolla ulkona kolkuttelee, kunhan vaan tuo aurinko möllykkä ei noin ahkerasti möllöttelisi ja aiheuttaisi pakollista sisällä oloa.
On niin valkoista tuo valo tähän aikaan vuodesta ja paistelee alhaalta, että migreeni poksahtelee miltei päivittäin.
Aamupäivällä nautin yli kaiken, kun pääsin koirasen kanssa rauhalliselle lenkille, oli pilvistä ja sateen jäljiltä kosteutta maassa.
Päivä kerrallaan tässä mennään ja koitetaan elävien kirjoihin palata...
Voimat palaavat hiljalleen, ehkä, ei vielä voi tietää...
Elämä on...
Kommentit