Nimittäin joulu. Se lähestyy hiljaa hiipien, tunnelmaa kasvattaen. Musiikkina, valoina, väreinä, tuoksuina, tunteena, niin ennen kaikkea se on tunne, joka asettuu sydämeen pikkuhiljaa... Itse olen viimeisen päälle joulu ihminen, rakastan joulun tuomaa tunnelmaa, odotuksen tunnetta lasten silmissä. On ihana rakentaa omille lapsilleen sitä tunnelmaa ja niitä muistoja, joita he sitten aikuisena voivat siirtää kenties eteenpäin, tai joille he voivat rakentaa omat joulunsa ja omat muistonsa, omille lapsilleen :) Vielä en jaksa miettiä sitä outoa tunnetta, joka hiipii hiljaa mieleen joulun pyhien jälkeen. Toisaalta helpotusta, toisaalta haikeutta, taas yksi joulu mennyt. Mihin kummaan tämä aika menee? Kuka sitä nielee tällä vauhdilla, mihin kummaan on kadonnut kymmenen vuotta? Mitä ihmettä tapahtuu, aika vain kiitää ohitse kiihtyvällä tahdilla, joulut siinä sivussa. Itsenäisyyspäivää juhlistimme käymässä veljelläni kylässä. Lisäksi perheen iskä lähti ilotulitusta katsomaan keskus