Ethän kopioi kuvia ilman lupaamme, toivoo Pikkusukka ja sen äiti.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Sunnuntaita, juoksua ja synttäriäkin...

Tänään piiitkästä aikaa käväisin aamusella juoksemassa. Juoksu tuntui pitkästä aikaa hyvältä, ei sattunut mihinkään ja jalatkin kohtuu iloisesti rullasi alla.
Iltapäivää kohden kipu tuohon rintaan palasi, joku siellä ärsyyntyy aina juoksusta, en vain tiedä mikä. Aina vaan tuota selkää tutkitaan, vaikka kipu on rintalastan ja tuon "ylös nousseen" kylkiluun kiinnityskohdassa..
En tiedä mikä siellä on pieleen mennyt.
Toiseksi vanhimman kummipoikasen synttäreillä käväisimme, oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa sukulaisiakin :)
Ja ihana veljen vaimonen hieroi tuota kipeytynyttä selkää ja niskajumia. Hänellä kyllä on taito kanssa tuohon hommaan hyppysissä, lisäksi vielä fysioterapeutti on ;)... No siis ihan oikeasti on fyssari ja hieroskelee sitten vissiin siinä sivussa välillä :D
 Nyt sitten kotoillaan, lapset katselevat vielä dalmatialaiselokuvaa ja pikkuhiljaa valmistutaan alkavaan työviikkoon.
Näillä eteenpäin...

Tähän tämän päiväisen kesän ja lämmönkaipuuni innoittamana kuva kesältä mökin saunan pukuhuoneen ikkunasta. Maisema on aika ihana :D

lauantai 24. tammikuuta 2015

Lauantai aamuna....

Näköjään jää taas ihan vallan viikonloppu painotteiseksi nämä minun kirjoitukseni.
Tänään pikkulikka könysi puoli kuuden pintaan kainaloon nukkumaan, enkä sitten enää saanut unta.
Ollaanpa sitten molemmat pystyssä. Likka aamupalansa kanssa katsoo Junioria ja minä kökötän koneella. Tosin pesukone on laitettu jo pyörimään.
Yritän käynnistellä varovasti lauataita, kun yleensä minulle napsahtaa se migreeni joka armas lauantai, kun olisi aikaa tehdä asioita ja huilata, siivota jne... Siitä sitten meneekin koko viikonloppu pieleen tosi "kivasti", kun toipuilee.
Miisukalle sain vihdoin hommattua sen ihanaisen Molon haalarin, jota koko alkutalven olen kuolannut. Haalarista tuo ei niin ole enää välittänytkään, mutta tämän kelpuutti. Molo polaris deers.
Toppahaalari Molo Kids Polaris Deerskuva lainattu netistä.

Ensi viikon kalenteria katselin tuossa kahvia keitellessä, tuskanhiki valui vaan selkää pitkin. Niin paljon ja joka päivälle kaikkea. Oma kaulanalueen ultra on maanantaina. Koitan olla kovasti jännittämättä, jotakin näytteitäkin vissiin otetaan. Mahtaa mennä työpäivä "kivasti", kun iltaa ja sitä tutkimusta odottelen.
Seuraavana päivänä oli vissiin jommankumman isoista likoista röntgen, lisäksi mun labrat, Miisukan labrat, Joka ikiselle päivälle jotakin.
Mahtaa ensi viikonloppuna migreenit paukkua. Toivottavasti ei, kun olisi muuten ne ristiäiset :)
Ihanaa, kun on jotakin iloistakin välillä. Huomenna rakkaan kummipoikani 15-vuotissynttärit ja ensiviikonloppuna ihanan veljenpoikani ristiäiset.
Huoh... Palataan taas asiaan. Omia tuloksia odotellessa. Miisukalta nyt kilpirauhasen vajaatoiminta löytyi, mitähän vielä?
Likka keskimmäinen saa luultavasti tukiliiviä, kun on kroppa niin vinossa, ranka kiertää pahasti...
Ystävälleni tuossa sanoinkin, että minnun on tarvinnut tehdä jotakin tosi pahaa edellisessä elämässä tai sitten olla ihan kamala tässä nykyisessä, kun näin jatkuvasti tätä taakkaa kasataan lisää...
Kyllä mä jotenkuten vielä pysyn pystyssä, koossa välillä lääkkeiden avulla, mutta hei, joku roti sentään...

maanantai 19. tammikuuta 2015

Aikaisen aamun jälkeistä epämääräistä...

Eli aikainen avausvuoro napsahti maanantaille, siistä syystä mitään kovinkaan järkevää tuskin suustani ulos saan suollettua.
Ihan vaan ajattelin kirjotella, että täällä ollaan, väsyneenä tosin, mutta tallessa edelleen ;)
Jotain ompelujakin koitin tuossa viritellä viikonloppuna, muttei oikein ottanut vielä tuulta alleen.. Katsotaan, katsotaan... Tarvitsee vissiin tulla sen kevään ja auringon, että energiaa alkaa olemaan edes hitusen enemmän. Kaippa sitä on ihminen tulossa vanhaksi, kun ei enää osaa nauttia talvesta ja syksystä samoin, kuin ennen. Nyt on muutama mennyt niin persiilleen, ettei oikein itsekkään tiedä.
No tästä taas eteenpäin....


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

ihan vaan, muutenvaan

Eipä tässä ihmeitä, kunhan jotakin näin sunnuntain ratoksi tänne kirjoittelen. Aavistuksen alkanut ahdistus helpottaa, toiset päivät menevät paremmin, kuin toiset. Pahimpiä ovat nämä lomat ja viikonloput, kun ollaan kotosalla. Töissä on muuta ajateltavaa ja puuhaa.


Reippaita aamulenkkejä herra Kuonopään kanssa olen tehnyt, tosin tänäaamuna järvenrantaa kävellessämme olin liki varma, että otsa jäätyy justiinsa, lämpöisestä villamyssystä huolimatta.
Aivan hervoton viima puhalteli ja lumi pöllysi. Kaksi pientä puutakin joutui tuulelle antautumaan ja maahan heittäytymään pitkin pituuttaan. Kera 11-pakkasasteen tuo oli aikas vilpoista ulkoilua tuossa viimassa.
Ei se sitten tuolla metsässä enää niin tuntunutkaan, tosin jalkakäytävää, kun pätkän kuljimme, oli mahdoton erottaa missä on jalkakäytävän reuna ja missä autotie.
Komiat oli kinokset jalkakäytävällekkin tuuli puhallellut. Tätä tuossa mietinkin kävellessäni. Autotiet nimittäin oli aika hyvin puunattu puhtaaksi... Mutta tottahan toki noiden jumalaisten peltilehmän kuljettajien on eteenpäin päästävä?!!?? Kävelijät ehtii myöhemminkin ja talvipyöräilijöistä nyt viisveisataan.
Aina välillä tämä kyseinen asia saa sapen kiehumaan. En aja autoa, joskus kuljemme yhdessä mieheni kanssa autolla toki. Pääsääntöisesti kävelen, pyöräilen tai sitten käytän bussia. Moni ihminen tästä ihan läheltäkin kulkee tuohon lähikauppaankin autolla, en voi ymmärtää. Kyllä ne maidot ainakin meillä kulkee ihan yhtä hyvin, vaikka siellä repussa tai pyörän sarvessä/korissa. Ja meitä on sentään seitsemän niitä kuluttamassa. Laiskaa touhua sanon minä ;)
Sama asia, kuin se, että mennään autolla harrastamaan jotakin, eikö sen matkankin voisi hyödyntää?
Noniin ja taas meni paasaukseksi tämä. Minä ja mun mielipiteet :D
Mukavaa sunnuntaita enivei......


tiistai 6. tammikuuta 2015

Onpas rapsakka keli

Viimeistä lomapäivää viedään tänkin talvi/joululoman osalta. Ulkona paukkuu kunnon pakkaset, miltei -20 astetta hipoo mittari ja minä mietin täällä sisällä, että mitä sitä laittaisi päällensä, että koirasen voisi viedä pissalle.
Sisälläkään ei meillä mikään päätä huimaavan lämmin ole, mutta siinä 19-20 astetta kuitenkin, eli ihan riittävästi.
Huomaa hyvin, kun on pidempään asunut omakotitalossa, jossa siis tätä lämmityslääniä on reilusti ja on tottunut tähän hiukan miedompaan lämpöön, menee sitten visiitille jonnekkin kerrostaloon... Hiki tulee kyllä kohtuu nopsaan, usein lämpötila on kuitenkin siellä 23-25 astetta... huhhuh :)
Silloin, kun itse asui kerrostalossa, oli aivan jäässä, kun meni kylään johonkin vanhempaan omakotitaloon, varsinkin talvipakkasilla.
No kaikkeen kai tottuu, niinhän sitä sanotaan.


Koitan kovasti keksiä itselleni tekemistä, pysyisi ajatukset edes jonkinmoisessa kuosissa, ei hyökyisi päälle jatkuvasti ja ihan kaikki.
Tiettyjä asioita en voi ajatella ollenkaan, enkä myöskään lukea tiettyjä uutisia. Ahdistus tulee, kuin höyryjuna päälle seurauksena. Sitten tarvitaan troppeja, joita en mielelläni ota. Koitan vältellä viimeiseen asti, koska niiden vaikutuksesta kuljen omituisena zombina pitkin huushollia, kaikki on "ihan sama", "en jaksa" tai "ei sen väliä".
Päätin, etten tänne kirjoita mitään oloistani, mutta näin näköjään taas kävi. Ei siinä muuten mitään, mutten pysty tätäkään tekstiä lukemaan itse läpi ja tarkistamaan, ahdistaa sekin liikaa.
Ensi viikon perjantaina olisi sitten neurologille aikaa, jos siihen asti pysyisi jotenkin koossa..
Nyt taidan pukea toppataminetta niskaan ja painella ulos, se on ihan hyvää terapiaa päänupille. On niin kylmä, että ajatuksetkaan siellä mihinkään kulje.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Semmottii tälle vuoden alulle...

Eli uusi vuosi, uudet jutut kai?
Juurihoidosta hammaslääkäristä ja tavalliselta lääkäriltä juuri kotiuduin. Solisluun kuopassa olevia patteja ihmeteltiin jälleen ja sitten eteenpäin tutkimuksiin.
Näköhäiriöistä lääkäri oli sitä mieltä, että on migreeniä edelleen, on vain muuttanut muotoaan. Aamuöisistä päänsäryistä ei mitään tietoa.
Lääkäri oli sitä mieltä, että liittyisivät kuitenkin migreeniin vahvasti.
Jotenkin olen vain niin toivottoman väsynyt tähän kaikkeen. Miksei voisi olla edes yksi kivuton vuosi. Sellainen, kuin joskus ennen? Saisi nauttia elämästä, tehdä asioita mistä nauttii, olla lasten kanssa.
Ei koko ajan tarvitsisi pelätä uusia sairauksia, hermokipua, joka vaanii tuolla taustalla jatkuvasti välilevynpullistumien vuoksi.
Olen niin toivottoman väsynyt, olen alkanut pelkäämään kuolemaa. En niinkään itseni vuoksi, vaan surettaa ajatus, että lapset jäävät ihan yksin. Toki heillä on hyvä isä, rakastava isä.
Niin kovasti haluaisin nähdä kuopuksen aloittavan koulun, vanhimman tyttöni pääsevän ripille.
Sana syöpä on jo kaikessa kaameudessaan aika hirvittävä. Se tuntuu tosi lopulliselta ja pelottavalta.
Lisäksi nämä jatkuvat omituiset yölliset päänsärkykohtaukset ja päivälliset näönmenetykset. Varsinkin, kun niitä tulee monta kertaa perä jälkeen. Ei minulla sellaisia ole ennen ollut.
Tästä tulee raskas kirjoitus, ei kenenkään tarvitse jaksaa lukea. Olen vain niin väsynyt, olen tosi peloissani ja aivan maassa ja masentunut.
Olen sairastanut masennuksen muutaman kerran todella pahana ennenkin ja minulla on diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö, joten tällaiset uutiset eivät ehkäpä ole sitä parasta lääkettä mielelle.
Nyt odotellaan, ainahan minä kauheimman kautta kaikkea lähden epäilemään ja pelkäämään. Niin kai tämä ihmisen psyyke on rakennettu. Vähemmän korkealta tipahtaa, kun on varautunut siihen kaikista pahimpaan.
Onhan mulla tuolla lääkettä, jos jonkinlaista, mutta haluanko elää siinä valetodellisuudessa koko ajan?
Toki hermosärkyyn on pakko koittaa ottaa jotakin, siihen vain ei oikein mikään tahdo auttaa..
Palataan taas, paremmilla fiiliksillä ehkäpä jossakin vaiheessa....