Ethän kopioi kuvia ilman lupaamme, toivoo Pikkusukka ja sen äiti.

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Leppoisaa vuodenvaihdetta ja...

parempaa vuotta 2015!

Olkaahan ihmisiksi ja varokaa polttamasta itseänne tai muitakaan.

              2015!

http://www.vuosivaihtuu.fi./

Me täällä Tampereella olemme näköjään tänä vuonna keskipisteessä. Täytynee mennä nauttimaan upeasta ilotulituksesta :)

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kolme yötä jouluun on....

...kuului meillä heti aamusta :)
Lapsilla tuota intoa piisaa. Vanhin tytöistä lähti tänään rippikoulu kirkkoonsa kuuntelemaan kauneimpia joululauluja. Hetken kuluttua pitäisi meidän lähteä mummulaan syömään koko sakin.
Vielä pitäisi vähän jouluostoksiakin hoidella kylällä.
Kyllä aika menee nopsaa, paitsi tietysti odottavan mielestä ;) Eli noiden murusten :D


lauantai 20. joulukuuta 2014

Se ois joululomaa....

Tässä aloitellaan lomaa lasten kanssa. Minä ja Mini jäimme jo eilen lomalle ja nuo koululaiset käväisivät tänään vielä hakemassa torkkarinsa ja istumassa muutaman tunnin.
Huomenna pitäisi mennä tuon vanhimman tyttösen kanssa kirkkoon istumaan, hänen eka rippikoulukirkkokäyntinsä :)





lauantai 13. joulukuuta 2014

Sydämmellisiä rutinoita vaan...

Sydämellisiä ajatuksia ja joulun aluaikaa.
Ainuttakaan lahjaa en ole vielä ostanut, en ainuttakaan leivonnaista tai jouluruokaa laittanut.
Välillä meinaa harmitus ja katkeruus päästä mieleen, mutta yritän sen painaa johonkin tuonne mielen taka-alalle.

Kun olisi millä laittaa ja mistä laittaa... Sydäntä riipaisee lukea facebookissa ryhmiä, joissa äidit ja isät uskaltavat kertoa, kuinka tiukilla ovat ja pyytää sitä apua. Mieli olisi kova auttaa ja halu, mutta ei ole tänä jouluna mitään mahkua tuohon. Onneksi osaan ommella.
Kaikesta täytyy kaivaa esiin jotakin positiivista. Onneksi lapseni ovat tottuneet siihen, ettei mitään isoa tule lahjaksi ja toiveetkin ovat yleensä sen mukaisia.
Välillä mietin, että ihmisillä ei ole ihan oikeasti mitään käsitystä siitä kuinka tiukilla mennään koko ajan.
Eikä heillä tarvitsekkaan olla, eikös meillä jokaisella ole omat murheensa kannettavana?
Välillä vaan ahdistaa niin valtavasti, ettei oikein tiedä miten olisi. Sydämeen sattuu ja tuntuu pahalta käydä kaupassa pienten kanssa. Aina vastata se ei, ei ja ei...
No ei aina voi voittaa. Ei edes joka päivä...
Joskus kuuntelee ihmisiä, jotka miettivät ääneen mm. ettei paljoakaan tarvitse tienata, että menee esim, täydet päivähoitomaksut. Juu ei tarvitse, mutta me seitsemän hengen perheenä emme pääse silti lähellekkään sitä summaa.
Ja nuo ihmisten lahjatoiveet mua välillä hirvittää, kun ei ilkeä eikä kehtaa sanoa mitään, vaikka mielessä laskee, että siinä muuten on saman verran, kuin meillä menisi viikon ruokiin tai muuta sellaista.

No kattellaan taas, joskos ensiviikolla olisi jouluisempia ajatuksia. Tuleehan se tilikin jossakin vaiheessa ja jäähän siitä laskujen jälkeen parisataa käteen, jotta voi jotakin evästä ja jouluakin laittaa :)
Ei nyt marmateta enempää. Leuka pystyyn vaan..

maanantai 8. joulukuuta 2014

Ja yllätyssss... Meillä sairastetaan jälleen...

Eli päivitykset jäävät tässä hyvin vähälle. Ollaan sairasteltu nyt ties kuinka pitkään ja varmasti pikkuhiljaa kaikki taudit, mitä vaan tässä keksiä saattaa.
Itselleni napsahti vielä lähetettä röntgeniin, joskos tuota selkä- ja rintarankaa vähän kuvailtaisiin. Lisäksi fyssarille ois lähetettä ja silmälasejakin vissiin. En tiedä sitten mitä näiden mun oikuttelevien silmien kanssa pitäisi tehdä, ei tunnu lasit auttavan, kun ei näössä varsinaisesti kauheasti vikaa ollutkaan, lähinnä tämä silmien väsyminen ja katseen kohdistamisen vaikeus enemmän häiritsee...
Ilmeisesti aika voimakkaasti silmä karsastaa väsyneenä ulospäin, mikä tuota aiheuttaa...
No jatkan taas valitusvirttä, kunhan ehdin ja jaksan :D
Mutta nyt napsimaan parit antibiootit naamaan, eipä niitä juuri olekkaan syötykkään, kun toista läjää....

tiistai 2. joulukuuta 2014

kakkosen vuoro





Toinen päivä jo menossa. Edelleenkään en ole yhtään joululahjaa ehtinyt ostaa, eikä kyllä tuota rahaakaan kovasti ole käyttää tänä vuonna. Tulee aika vähälahjainen joulu.
Täytyy sitä joulumieltä sitten koittaa kaivella sitäkin enemmän.
Töissä tänään paisteltiin piparkakkusia ja vähän lisäiltiin seinille jouluisia koristuksia lapsille iloa tuomaan, joskos se joulu sieltä pikkuhiljaa tulisi :)

lauantai 22. marraskuuta 2014

Joulukalenteria mietin tässä

Jotakin kai sitä pitäisi joulukalenteriakin miettiä. Mietin vain, että missä ihmeen välissä sen ehtisi ommella? Miisukalla on kyllä jo itse valitsemansa suklaakalenteri, mutta jotenkin kaipaisin sitä oikeaakin kalenteria tuohon seinälle. Tuohan se tunnelmaa ja sitä odotusfiilistä kohti joulua mentäessä.


Missä ihmeen välissä te kaikki ihmiset ehditte ommella? Olen kyllä kaivanut koneet ja muut tuohon esiin, mutten koskaan siihen tahdo ehtiä istahtaa :(


torstai 20. marraskuuta 2014

some Christmas carols




On kuunneltu viimeaikoina paljon joululauluja.
Ennen rakastin kaikkia iloisia ja reippaita joululauluja, vieläkin toki tykkään kovasti, mutta nyt mukaan mahtuu hiukan haikeampiakin versioita.
Sydämeeni joulun teen, on varmasti yksi suosikeistani. Tulkoon joulu, ehkä tämän vuoden lempilauluni.
En tiedä johtuuko sairasteluista, vai mistä, mutta nuo kaksi on kuunneltu varmasti puhki aika pian :)
En välitä ollenkaan Vesa-Matti Loirin joululauluista, ei ole mun makuun hänen äänensä ollenkaan, kuten en pidä myöskään Karita Mattilasta.
No ehkäpä opin, tai sitten en tässä iän myötä heidänkin lauluaan kuuntelemaan. En kyllä yleensäkkään ole voinut sietää oopperaa, ihan kamala painajainen olisi minulle, jos joutuisin istumaan kaksi tuntia jossakin salissa kuuntelemassa, kun joku sopraano päästelee... Jaiks...
Toinen mistä en välitä on baletti, nounou...
Eli en siis ole tässä mielessä kovin kultturelli ihminen. Mikäli se siis mitataan tuollaisten asioiden tölläämisellä.
Nautin kyllä kauniista musiikista, teatteriakin olen käynyt joskus katsomassa. En tosin siitäkään mitään maksamaan suostuisi, mutta lahjaksi, kun liput sai :) Mieheni ei viihtynyt minunkaan vertaa, vaan puoliajalla jo halusi pois.
Eli emme siis siitäkään välitä..

Joulumyyjäisiä olisi ensiviikolla luvassa koululla, sinne siis jotakin keksitään. Kovasti tytöt jo jouluisia Tildakirjoja koluavat läpi ja ompelukone on kaivettu esiin :) Viimevuonna myyntiin tehtiin mm.possuja.
No mutta joululauluja ja pikkuhiljaa tuon valonjuhlan rakentamista tänne pilkkopimeään Suomenmaahan koitamme "harrastaa".
On kyllä pimeää, kuin perunakellarissa, kun ei ole luntakaan maahan jäänyt, vaikka välillä hetkellisesti onkin meitä tullut virkistämään.
Lauantaille sitä olisi luvassa, nyt peukut ja varpaat pystyyn, että päästään nauttimaan lumesta :)

tiistai 18. marraskuuta 2014

Väsynyt äiti sairastaa, turhautuu ja on vihainenkin

Sairastelua riittää. Ei oikein uskalla enää luottaa huomiseen.
Juuri, kun aattelee päässeensä takaisin normi arkeen, jaksavansa taas, niin joku kiskaisee tuolin jalkojen alta pois.
Ja taas mennään kohti maata ja lujaa. Olen ollut niin paljon sairaana tänä syksynä, etten tiedä olenko koko ikänäni sairastanut yhtä paljoa?
On ollut tulehtunutta rintakehää, pahoja rytmihäiriöistä rintakipuineen, päälle jäänyttä migreenikohtausta, vatsatautia, silmätulehdusta, kurkunpääntulehdusta, poskiontelotulehdusta...
En edes muista mitä kaikkea nämä viimeiset kuukaudet ovat sisällään pitäneet.
Pää on ollut ihan yli kuormittunut, koska en muista kaikkea kuten pitäisi. Tiedän, että stressi ja liika tekeminen aiheuttaa tämän.
Tuossa aikaisemmin tuli niin paljon kaikkea kerralla, pelko syövästä, oli niitä rakkaiden vakavia sairastumisia, huolta perheen toimeentulosta jne...
Aina välillä mietin, että miettiikö ne, jotka tuolla ylimmällä pallilla istuvat ollenkaan meitä tavallisia arjen puurtajia, kuinka kovilla ollaan, kuinka äärimmilleen pingottuneina on kaikki langat.
Eihän ne mieti, ei siihen pysty samaistumaan, tiedän. En itsekkään olisi siihen pystynyt silloin kahden helpohkon lapsen aikaan. En silloin, kun olin nuorempi ja jaksavampi.

Olen välillä niin toivottoman väsynyt, itku tulee helposti vieläkin, on todella kurja olo, kun tietää, kuinka kovasti työkaverit joutuvat jatkuvasti pinnistelemään, mistään mitä on suunniteltu ei tule valmista, kun aina sairastun ja joudun olemaan poissa.
Eihän sille mitään voi, tiedän, mutta kyllä sen osaa kuvitella millaista se on.

Miksi säästetään aina väärästä päästä. Ne jotka valmiiksi ovat kovilla, joutuvat repimään terveytensä uhallakin lisää selkänahkaansa?
Palkka on pieni, kuin pieru Saharassa tällä alalla. Hoitoalan töistä tykkäsin kyllä muistakin, muttei viiden lapsen kanssa oikein vuorotyöt luonnistu kovinkaan helposti.
En oikein mitään muuta alaa omakseni tunne.
Miten selittää vuodesta toiseen vaihtuville lapsien opettajille, että ei. En tänäkään vuonna pääse arviointi keskusteluihin mukaan, koska tässä kunnassa joutuu jokaisen "tällaisen" poissaolon tekemään minuutilleen takaisin työpaikallansa.
 En voi siis olla öitäkin töissä, kun viiden lapsen keskusteluissa, fyssareissa, oikojilla, koululääkäreillä, neuvoloissa ja muissa pitäisi käydä.
En pääse, jos aika ei ole illalla tai ennen kuutta aamulla.
Sama se on omat lääkärikäynnit ja hammaslääkärit yms.. Bussilla ja pyörällä kulkevana matkoineen niistä tulee äkkiä aika monta lisä tuntia töitä.
Onneksi sentään ihana nepsyhoitajamme tuli meille kotiin. Hän ymmärsi, ettei tämän kokoisen arjen pyörittäminen ole mitään juhlaa, missään muodossa.

Sitten, kun koittaa tämän kaiken hanskata, lykätään vähän lisää jostakin suunnasta ja kaikki lakoaa, kuin korttitalo, tai himmeli, josta joku nyppää sen tukioljen pois.
Yritän aina töihin mennessä sulkea kotiasiat pois mielestäni päivän ajaksi, koska töissäkin on ihan riittämiin ajateltavaa ja tekemistä.
Tosin aika paljon joutuu työjuttuja tekemään omalla ajalla kotona, koska ei vain ehdi työaikana. Tässäkin asiassa mietin usein sitä päättäjien mielekkyyttä ja säästöhaluja.
Tulisivat nyt itse kokeilemaan joskus, tekisivät ihan sitä kenttätyötä muutaman viikon, siis oikeasti TEKISIVÄT, eivät vaan pällistelisi vieressä, kuten yleensä, kun tutustumassa joku käy.

Toki jokaisella on samat mahdollisuudet koulutukseen tässä maassa, vai onko sittenkään? Jos vanhempasi eivät pysty sinun bussilippujasi kustantamaan, niin mistäs maksat. Jos asut useamman kymmenen kilometrin päässä koulusta, millä kuljet?
Opintotukea toki sai silloinkin, mutta siinä otettiin vanhempian tulot huomioon, molempien, vaikka he olivatkin eronneet... Eli opintotuki: ei siis mitään.
Todella paljon vaikuttaa ja eriarvoistaa se millaisista lähtökohdista olet lähtöisin.
Muistan, kuinka äitini on tyhjentänyt säästöpossustansa pikkuhilut, jotta saatiin yksi bussilippu maksettua, opettajani maksoi niistä jokusen.
Minulla on ihanat appivanhemmat, jotka ostivat minulle kirjoja kouluun.  Ei minulla niihin olisi ikinä rahaa ollut. Niin todella olemme mieheni kanssa olleet niin pitkään yhdessä. Olen kotoa muuttanut 17-vuotiaana.

Uskon, että osalla ihan lähimmistä sukulaisistanikaan ei oikeasti ollut, eikä ole välttämättä vieläkään käsitystä siitä, kuinka tiukilla mennään päivästä toiseen.
Tästä voisin kirjoittaa niin paljon enemmänkin, mutta se ei ehkä kuulu tähän.
Ja osa tietysti asioista, kuten se etten saanut opintolainaa johtui ihan omista nuoruuden hölmöilyistä, mutta sitten miettii usein sitä, että missä se tuki oli, kun sitä olisi tarvinnut tai se, ettei niitä kaikkia tyhmäilyjä ehkä olisi tarvinnut mokailla, jos olisi ollut vähän toisenlaiset lähtökohdat ja kasvuympäristö? Onko 13-17-vuotias sitten oikeasti jo kypsä aikuinen? Tai vielä nuorempi? Ei todellakaan....

Selittää nyt ehkä asiaa niille takapenkin viittojille, jotka siellä kyselevät, että "miksi et ole kouluttautunut pidemmälle", asiaa jonkin verran. Ei ole ollut mahdollisuutta, eikä rahaa.
Minä toivon sydämestäni, että omat lapseni kävisivät koulunsa kunnolla, saisivat paljon paremmat lähtökohdat elämälleen, kuin minä aikoinani. Ovat jo toki saaneetkin.
Ei heidän tarvitsisi puurtaa umpiväsyneenä, puoliksi hajonneella kropalla, pikkupalkalla. Voisivat ehkä nauttiakkin elämästä, tehdä joskus jotakin mitä haluavat.
Ja niille takapenkin huutelijoille edelleenkin tiedoksi, olen tehnyt ne viisi lasta mieheni kanssa ihan siksi, että haluan, siksi, että en isompaa rikkautta lapsilleni voi antaa, kuin sisarukset. On mielestäni todella itsekästä jättää tällainen rikkaus joltakin pois, jos siihen on mahdollisuus. Tosin en näitä lapsiani ole yksin tehnyt!!

Tietenkään ihan näin väsynyttä äitiä en heille uskonut antavani, koska silloin, kun nuo kaksi vanhinta lastani sain, oli maailmakin ehkä hieman parempi paikka ja luotto tulevaisuuteen parempi.
Onneksi kohta on taas vaalit :D

tiistai 11. marraskuuta 2014

Syksyä ja alkutalvea

Kirjoittelen taas ajan salliessa paremmin, mutta nyt pikaisesti.
Tässä pääpiirteittäin:
Halloweenia likat kovasti tuossa juhlivat, olen itse saanut silmälasit, Vernuli juhlii 9-vuotis synttäreitä viikonloppuna, kovasti ollaan sairasteltu kukin vuorollaan. Pikku mini tälläkin hetkellä kipeänä.
Paremmin taas jatkan, kun jaksan. Nyt aamuvuoron jäljiltä ei kulje sen paremmin ajatus, kuin tekstikään.
Vähän jouluisia valoja laiteltiin, kun lunta saatiin(joka tosin jo suli poiskin )



torstai 16. lokakuuta 2014

Siivouspäivää...

Tänään siivouspäivä. Huomenna kaikki viisi lapsosta lähtee mummuloihin viettämään lomaviikonloppua ja meillä on vihdoin aikaa ihan kahdestaan. Tämä on meillä niin harvinaista, että saapahan nähdä, kuinka sitä osaa rentoutuakkaan kunnolla ilman viittä huutelijaansa :)
Tänään ajattelin siivoilla valmiiksi, jotten sitten kuluta koko armasta vapaa viikonloppua siihen, että siivouan ja puunaan paikkoja :D
Perfektionistin vikoja tämäkin. Onneksi viiden lapseni myötä hiukan on olllut pakko opetella hölläämään, ei vain ehdi ja pysty kaikkeen...






maanantai 13. lokakuuta 2014

kevyttä hölkkää..

Lomaa aloitellaan kevyttä hölkkälenkkiä tehden. Aamusella en tiedä montaakaan asiaa mikä olisi mukavampaa, kuin kunnon hikinen lenkki hölkäten. Kupillinen kaffetta naamaan ja juoksuvermeet niskaan ja ulos.
Aamut on mun aikaa, oon aina ollut aamuihminen, herään siinä viimeistään seiskan aikaan ja nautin kupposen kaffetta ja painelen juoksemaan. Juoksulenkin perään yleensä laskettelen lämpöjä ja rentouttelen lihaksia kävellen koirasen kanssa vielä muutaman kilometrin lenkin päälle.
Eli ensin juosten, sitten haen koiran kotoota ja sen kanssa vielä uudelleen lenkille :)
Takaisin kotiin, vettä, vettä ja paljon vettä, jonka jälkeen lisää kaffetta ja suihkuun. Suihkun jälkeen vasta voin kuvitella syöväni aamupalaa.
Näin lomalla tämä sujuu hyvin, mutta perusarkena tuo työnteko haittaa pahasti harrastusta ;)
Ei jaksa lähteä aamulla niin aikaisin juoksemaan ja varsinkaan märillä hiuksilla sitten fillaroimaan töihin. Huomaa oikeastaan samantein, että kroppa on ihan jumissa, kun ei pääse liikkeelle.

Tällä hetkellä niskassa, olkapäässä ja vähän kaulalakin on teippiä(kinesio), kiitokset siitä isoveikan fysioterapeuttivaimolle, rakkaalle kälyselleni :) Joka tuon niskani tuossa teippaili ja hieroskeli eilen illalla.
Vasen käsi tosin vähän sitten protestoi tuossa juostessa ja kipuili, koska todennäköisesti edelleen käytän liikaa hartioita ja käsiä, varsinkin ylämäessä, auttamaan tuossa juoksussa.
Vasen teki sitten enemmän töitä, kun oikea "huilaili" .
Tämmöistä tänne, taidan heittää pikku Miisukan pyörän istuimeen ja suunnata ruokakauppaan. Meillä, kun isäntä ei ole lomalla, vaikka koko muu perhe lomaileekin...

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Haravointia ja pihahommia

Niitä riittää syksylläkin. Ei ole pelkkiä kevään puuhia meillä :)

Tässä on tapahtunut kaikennäköistä, surua ja murhetta on riittänyt. Pelkoa pahasta sairaudesta, syvää masennusta, rakkaille ihmisille vakavia sairauksia, epävarmuutta perheen toimeentulosta jne..
Olen koittanut koossa pysyä ja murtunutkin välillä, välillä menty lääkkeiden avulla, välillä ilman. Kainaloita asti uponnut jälleen masennuksen, ahdistuksen ja epätoivon suohon, koittanut höttöisen maan tuella nousta ylöspäin, matka on ehkä vieläkin kesken..
Masennuksen aikaisemminkin sairastaneena, tiesin kyllä mikä reitti on kuljettavana taas, kuinka pitkä matka edessä, että voi taas luottaa elämään ja sen kantavuuteen.
Vieläkään ei ole hyvä olla, hetkittäin kyllä ja jaksan paremmin jo. En nukahtele keskelle olohuoneen lattiaa, kesken leikin lasten kanssa. Tai unohtele ihan niin paljon asioita ja sanoja. Ei valu tuskanhiki jonkun tullessa kylään.
Minä olen valitettavasti aina oireillut fyysisesti psyykkisiin ongelmiin.
Ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö ja masennus päällekkäin, itkuisia hetkiä lääkärin vastaanotolla, välillä ihan hurjia epätoivon ja kuolemanpelon kohtauksia...

Näillä mennään, eteenpäin sanoi mummo lumessa. Nyt, kun päätä juippii kolmatta viikkoa, alkaa tähän olla tottunut, kasvojen oikea puoli puutuu vielä aika ajoin, kipeitä kohtia päänahka täynnä ja kipeitä vihlaisuja pitkin päätä.
Kuvailtu ei mitään, mutta lääkärit olivat sitä mieltä, että ei ole mitään rakenteellista tai poikkeavaa "vikaa" pääkopassa... Tiedä siitä sitten..Psyykkeen puolella kyllä, mutta sehän jo tiedettiinkin.
Neurolle (jälleen) lähete ja sinne pääsyä odottellaan.

Hermot paukkuvat helposti. Eivät kestä oikeastaan kauheasti mitään isompaa ärsytystä. Onneksi on loma, tosin tässäkin on haasteensa, kun nuo viisi tuossa pomppivat, omat nimittäin :)

Pikku Miisukan kanssa haravointipuuhia juuri puuhailimme pihalla, likka nauttii yli kaiken lehtikasassa pomppimisesta. Vähän siivoiltiin kesäkukkia ja ruukkuja pois, talliin ja varastoon. Perkailtiin jo kukkineita kukkia pois ja lakastuneita varsia samoin.
Tuntuu välillä niin epätoivoiselta saada tätä arkea pyörimään, kun joku muukin osallistuisi. Usein itsekseni mietin, että miksi ihmeessä tuo mieheni on halunnut omakotitalon, kun ei tykkää mistään hommista mitä sen huoltamiseen ja pihaan kuuluu? Onhan tässä toki tilaa enemmän isolle perheelle, mutta jonkun se ruoho on leikattava ja lumityöt tehtävä. Kun sisätiloissakin ja seitsemän ihmisen pyykeissä ja tiskeissäkin ja ruuissa olisi ihan tarpeeksi puuhaa, varsinkin, kun ei ole ihan voimissaan vielä.


Miisukalle löysin tuosta kehräsaaren Kuopuksen alerekistä muutamat ihanat Alban housut. Pinkit, violeteilla resoreilla ja tuollaiset sinapinruskeat velouriset :)
Näistä ei taida kuvia olla, jos nyt tän päiväistä haravointikuvaa ei oteta lukuun, jossa nuo ruskeat..
Haalari ja talvivaate asiat vielä harkinnan asteella.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Syyslomaa tässä...

vietellään. Koitan ehtiä paremmin koneelle ja kirjoittelemaan teille kuulumisia.
Paljon kaikkea on tapahtunut. Joitakin ostoksiakin tullut hommailtua Minille jne...
Palailen paremmin tässä lähipäivinä asiaan :)


sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Pitkää paussia tässä...

ollut on näköjään. Aina välillä meinaa vallan aika loppua kesken, ei ehdi ommella, saatika sitten istahtaa tähän kirjoittelemaan.
Juoksukoulu jatkuu edelleen, hyvin sujuu. Vanhin tyttäreni "kepuli" juoksee välillä mukanani ja hienosti jaksaa pitempiäkin lenkkejä. Perjantai iltana käytiin reipas miltei kymppi hänen kanssaan hölkkäilemässä.
Ompeluita koitan ehtiä tässä taas jatkelemaan ja joulumyyjäisiinkin pitäisi valmistautua ajoissa. Ei olisi sitten kaikki viimetipassa taas tehtävänä.
Yliopisto-opinnot jatkuvat tässä sivussa, eli siis kiirettä pitää edelleen. Tykkään kyllä tästä sivutoimisesta yrittämisestäkin, kunhan niitä tilauksia ei tarvitsisi öisin ommella ;)
Palaan taas linjoille, kun tästä ehdin. Koitan jotakin saada kuvattuakkin, ennen kuin aina katoavat maailmalle.
Miisukan telinevoimistelu on alkanut hienosta, samoin Vernulin jatkuu... Karatea kolmella ja päälle vähän konsan muskaria ja sen semmoista...huoh...
Elämä on :)

tiistai 12. elokuuta 2014

pilviheppoja

Tytölle pikaisesti iltaompelus tästä ihanasta kankaasta.
On kyllä niin mahtavia kuoseja hänellä :) Niin siis tällä kuosisuunnittelijalla :)
Näistä saa, vaikka mitä kivaa ommeltua.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Muutama aamun pikainen. merenneitoa ja norsuja, niin ja ystävyksetkin

 On jäänyt kirjoittelut vähemmälle, kun on lomailtu. Huomenna paluu arkeen ja kouluun, töihin, päikkyyn.
Tässä muutama pikainen ompelus, jotka ovat kyllä jo lähdössä eteenpäin. Norsuista aattelin vielä Miisukalle tehdä omankin tunikan, kun on niin kivan väristä tuo kangas.
Eilen juhlittiin pikkuMiisukan synttäreitä.
Kivaa oli, väkeä ja herkkuja :)