En tiedä mistä tämä vetämättömyys johtuu. Yleensä syksy on sitä "mun omaani aikaani", vaan nyt tuntuu, kuin räpistelisi kärpäspaperissa kiinni. Ei irtoa, ei lähde lentoon. Ajatus kyllä lentää, vaan kroppa toimii, kuin ykkösvaihteella, välillä tuntuu, kuin olisi jäänyt käsijarru päälle. Aamuisin nukun piiiitkään, mikä on itselleni aivan käsittämättömän outoa. En ole ikinä, kuunaan kullan valkeana ollut mikään aamu-uninen ihminen, päin vastoin. Vitamiinitkin kiltisti olen purkista pistellyt, lenkillä koitan käydä juoksemassa, tosin sekin on nyt jäänyt kertaan viikossa, kun on välillä ollut niin tajuttoman liukasta, ettei noilla minun kesäisillä juoksutossuilla ole tonne enää ilta kuuden jälkeen mitään asiaa, jos meinaa päänsä säilyttää kokonaisena. Ehkäpä se sitten on kaikessa ahdistavuudessaan taas tämä Marraskuu, pimeä, synkkä ja sateinen. Odotan intona lunta, tykkään kovasti joulusta, tosin hiukan sekin stressiä aiheuttaa, kun omia lapsia on viisi, lisäksi kummilapsiakin