Sydämmellisiä rutinoita vaan...

Sydämellisiä ajatuksia ja joulun aluaikaa.
Ainuttakaan lahjaa en ole vielä ostanut, en ainuttakaan leivonnaista tai jouluruokaa laittanut.
Välillä meinaa harmitus ja katkeruus päästä mieleen, mutta yritän sen painaa johonkin tuonne mielen taka-alalle.

Kun olisi millä laittaa ja mistä laittaa... Sydäntä riipaisee lukea facebookissa ryhmiä, joissa äidit ja isät uskaltavat kertoa, kuinka tiukilla ovat ja pyytää sitä apua. Mieli olisi kova auttaa ja halu, mutta ei ole tänä jouluna mitään mahkua tuohon. Onneksi osaan ommella.
Kaikesta täytyy kaivaa esiin jotakin positiivista. Onneksi lapseni ovat tottuneet siihen, ettei mitään isoa tule lahjaksi ja toiveetkin ovat yleensä sen mukaisia.
Välillä mietin, että ihmisillä ei ole ihan oikeasti mitään käsitystä siitä kuinka tiukilla mennään koko ajan.
Eikä heillä tarvitsekkaan olla, eikös meillä jokaisella ole omat murheensa kannettavana?
Välillä vaan ahdistaa niin valtavasti, ettei oikein tiedä miten olisi. Sydämeen sattuu ja tuntuu pahalta käydä kaupassa pienten kanssa. Aina vastata se ei, ei ja ei...
No ei aina voi voittaa. Ei edes joka päivä...
Joskus kuuntelee ihmisiä, jotka miettivät ääneen mm. ettei paljoakaan tarvitse tienata, että menee esim, täydet päivähoitomaksut. Juu ei tarvitse, mutta me seitsemän hengen perheenä emme pääse silti lähellekkään sitä summaa.
Ja nuo ihmisten lahjatoiveet mua välillä hirvittää, kun ei ilkeä eikä kehtaa sanoa mitään, vaikka mielessä laskee, että siinä muuten on saman verran, kuin meillä menisi viikon ruokiin tai muuta sellaista.

No kattellaan taas, joskos ensiviikolla olisi jouluisempia ajatuksia. Tuleehan se tilikin jossakin vaiheessa ja jäähän siitä laskujen jälkeen parisataa käteen, jotta voi jotakin evästä ja jouluakin laittaa :)
Ei nyt marmateta enempää. Leuka pystyyn vaan..