ihan vaan, muutenvaan

Eipä tässä ihmeitä, kunhan jotakin näin sunnuntain ratoksi tänne kirjoittelen. Aavistuksen alkanut ahdistus helpottaa, toiset päivät menevät paremmin, kuin toiset. Pahimpiä ovat nämä lomat ja viikonloput, kun ollaan kotosalla. Töissä on muuta ajateltavaa ja puuhaa.


Reippaita aamulenkkejä herra Kuonopään kanssa olen tehnyt, tosin tänäaamuna järvenrantaa kävellessämme olin liki varma, että otsa jäätyy justiinsa, lämpöisestä villamyssystä huolimatta.
Aivan hervoton viima puhalteli ja lumi pöllysi. Kaksi pientä puutakin joutui tuulelle antautumaan ja maahan heittäytymään pitkin pituuttaan. Kera 11-pakkasasteen tuo oli aikas vilpoista ulkoilua tuossa viimassa.
Ei se sitten tuolla metsässä enää niin tuntunutkaan, tosin jalkakäytävää, kun pätkän kuljimme, oli mahdoton erottaa missä on jalkakäytävän reuna ja missä autotie.
Komiat oli kinokset jalkakäytävällekkin tuuli puhallellut. Tätä tuossa mietinkin kävellessäni. Autotiet nimittäin oli aika hyvin puunattu puhtaaksi... Mutta tottahan toki noiden jumalaisten peltilehmän kuljettajien on eteenpäin päästävä?!!?? Kävelijät ehtii myöhemminkin ja talvipyöräilijöistä nyt viisveisataan.
Aina välillä tämä kyseinen asia saa sapen kiehumaan. En aja autoa, joskus kuljemme yhdessä mieheni kanssa autolla toki. Pääsääntöisesti kävelen, pyöräilen tai sitten käytän bussia. Moni ihminen tästä ihan läheltäkin kulkee tuohon lähikauppaankin autolla, en voi ymmärtää. Kyllä ne maidot ainakin meillä kulkee ihan yhtä hyvin, vaikka siellä repussa tai pyörän sarvessä/korissa. Ja meitä on sentään seitsemän niitä kuluttamassa. Laiskaa touhua sanon minä ;)
Sama asia, kuin se, että mennään autolla harrastamaan jotakin, eikö sen matkankin voisi hyödyntää?
Noniin ja taas meni paasaukseksi tämä. Minä ja mun mielipiteet :D
Mukavaa sunnuntaita enivei......


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihanaa aurinkoa, revontulia öisin ja kevättä odotellessa...

Muutama keväthankinta.... Ja hyvää vappua 😁

syyslomaa