Ethän kopioi kuvia ilman lupaamme, toivoo Pikkusukka ja sen äiti.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Semmottii tälle vuoden alulle...

Eli uusi vuosi, uudet jutut kai?
Juurihoidosta hammaslääkäristä ja tavalliselta lääkäriltä juuri kotiuduin. Solisluun kuopassa olevia patteja ihmeteltiin jälleen ja sitten eteenpäin tutkimuksiin.
Näköhäiriöistä lääkäri oli sitä mieltä, että on migreeniä edelleen, on vain muuttanut muotoaan. Aamuöisistä päänsäryistä ei mitään tietoa.
Lääkäri oli sitä mieltä, että liittyisivät kuitenkin migreeniin vahvasti.
Jotenkin olen vain niin toivottoman väsynyt tähän kaikkeen. Miksei voisi olla edes yksi kivuton vuosi. Sellainen, kuin joskus ennen? Saisi nauttia elämästä, tehdä asioita mistä nauttii, olla lasten kanssa.
Ei koko ajan tarvitsisi pelätä uusia sairauksia, hermokipua, joka vaanii tuolla taustalla jatkuvasti välilevynpullistumien vuoksi.
Olen niin toivottoman väsynyt, olen alkanut pelkäämään kuolemaa. En niinkään itseni vuoksi, vaan surettaa ajatus, että lapset jäävät ihan yksin. Toki heillä on hyvä isä, rakastava isä.
Niin kovasti haluaisin nähdä kuopuksen aloittavan koulun, vanhimman tyttöni pääsevän ripille.
Sana syöpä on jo kaikessa kaameudessaan aika hirvittävä. Se tuntuu tosi lopulliselta ja pelottavalta.
Lisäksi nämä jatkuvat omituiset yölliset päänsärkykohtaukset ja päivälliset näönmenetykset. Varsinkin, kun niitä tulee monta kertaa perä jälkeen. Ei minulla sellaisia ole ennen ollut.
Tästä tulee raskas kirjoitus, ei kenenkään tarvitse jaksaa lukea. Olen vain niin väsynyt, olen tosi peloissani ja aivan maassa ja masentunut.
Olen sairastanut masennuksen muutaman kerran todella pahana ennenkin ja minulla on diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö, joten tällaiset uutiset eivät ehkäpä ole sitä parasta lääkettä mielelle.
Nyt odotellaan, ainahan minä kauheimman kautta kaikkea lähden epäilemään ja pelkäämään. Niin kai tämä ihmisen psyyke on rakennettu. Vähemmän korkealta tipahtaa, kun on varautunut siihen kaikista pahimpaan.
Onhan mulla tuolla lääkettä, jos jonkinlaista, mutta haluanko elää siinä valetodellisuudessa koko ajan?
Toki hermosärkyyn on pakko koittaa ottaa jotakin, siihen vain ei oikein mikään tahdo auttaa..
Palataan taas, paremmilla fiiliksillä ehkäpä jossakin vaiheessa....

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Lueskelin tätä blogia noiden mekkosten perässä, mutta pysähdyin tähän - toivottavasti terveys kohentuu ja mahd. nopeasti, se on kuitenkin niin paljon perustana kaikelle muulle jaksamiselle. Välillä elämä on ja välistä ihan liian kauan aikaa järkyttävää rämpimistä ja kaikki kaatuu päälle peräkkäin, mutta jossain vaiheessa yleensä jotain helpotusta tulee. Voimia,

Riikka