nöyryys ja hiljaisuus on valtasi salaisuus

Jep, jep.... Uskonnollisilla laulun sanoilla jälleen aloitan kirjoituksen.
Jotkut sanat vaan kertovat niin hyvin tästä peruselämästä.

Tässä harkitsin kömpiväni peiton alle maaten, kello ei ole vielä paljoa, mutta jostakin syystä tänään vaan tuntuu kurjalta. Fiilis on ihan jostakin tuolta syvältä. Ei oikein tahdo saada millään sitä ylös nousemaan.
Kaikkea pitäisi tehdä, paljon. Koti kaatuu päälle, kaikki asiat, ihan sananmukaisesti.
Ei jaksa, ei innosta, ei huvita, mihinkään ei pysty tarttumaan ja vaikka pystyisikin, niin sitten kaikki kaatuu tähän iänikuiseen ajanpuutteeseen tai rahasta johtuvaan vastaavaan tilanteeseen...
Lannistunut on ehkä oikea sana. Yleensä olen aika positiivinen ihminen, kaivan, vaikka väkisin itseni ylös sieltä kuopasta, johon kulloinkin kapsahdan.

On niin toivoton olo, voimaton, kuten puhelimessa sanoin lapseni psyk.hoitajalle, ei minulla ole enää konsteja, ei yhtään. En tiedä enää mitä teen. Vältän aiheen ajattelua, varsinkin töissä. Aihe on niin arka, sattuu, ei pysty puhumaan. Tuntuu, että tukehtuu.. Ja aina ne kaikki toivottavat vain voimia ja jaksamista. Niin, paljon olen niitä saanut, suurilla voimilla minua on siunattu, isolla jaksamisella, kärsivällisyydellä ja kai sydämelläkin.

Tällä hetkellä tuntuu vain, että ne kaikki alkaa olla lopussa, rikki tai  lahjoitettu maailmalle.
Aamulla tuijottelin peilikuvaani ja tätä lahjaksi saatua vaalean ihmisen afrotukkaa(josta kuulemma siitäkin pitäisi olla iloinen, on kuulemma harvinaista) koitin saada jonkinmoiseen kuosiin, tajusin kuinka väsynyt olen. Kuinka paljon viimeisin kahden vuoden taistelut ovat minua vanhentaneet.

Olen aina tiennyt olevani se vahva äiti, olen ollut valmis ihan mihin vain lasteni vuoksi, hekin sen tietävät ja surutta välillä käyttävät hyväkseen. Se anteeksi annettakoon.
Mutta, kuinka pahalta tuntuukaan tajuta jälkikäteen, että et ole voinut lastasi suojella siltä kaikelta pahalta, siltä julmuudelta, mitä pieni lapsi on joutunut koulussa kestämään vuosikausia. Sitä joka on syönyt pienen iloisen lapsesi ja jättänyt tilalle miltei tyhjän kuoren. Välillä vilkaisen isoa julistetta, joka tuosta rakkaasta on seinällä, jossa hän nauraa lakki vinossa kameralle.
 Se sattuu, sattuu enemmän, kuin kukaan tietää. En pysty edes käsittämään, kuinka vahva tuo lapseni on, että tästä kaikesta huolimatta hän jaksoi joka aamu talsia pitkän matkan kouluun, suoriutua hyvällä todistuksella, lähteä lukioon.
Nyt ovat hänenkin voimansa huvenneet, eikä minulla ole mitään konsteja häntä auttaa.
Olen niin paljon taistellut, kääntänyt kohta jokaisen kiven apua saadakseni.
Voin vain olla läsnä aina, kun vain pystyn ja hän jaksaa...

Kevättä kohden sitten vaan.. Kesä tulee, aurinko. Lämmittää se ainakin pintaa..

Careless Whisper
I feel so unsure
As I take your hand and lead you to the dance floor
As the music dies, something in your eyes
Calls to mind the silver screen
And all its sad good-byes
 
I'm never gonna dance again
Guilty feet have got no rhythm
Though it's easy to pretend
I know your not a fool
 
Should've known better than to cheat a friend
And waste the chance that I've been given
So I'm never gonna dance again
The way I danced with you
 
Time can never mend
The careless whispers of a good friend
To the heart and mind
Ignorance is kind
There's no comfort in the truth
Pain is all you'll find
 
I'm never gonna dance again
Guilty feet have got no rhythm
Though it's easy to pretend
I know your not a fool

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihanaa aurinkoa, revontulia öisin ja kevättä odotellessa...

Muutama keväthankinta.... Ja hyvää vappua 😁

syyslomaa