Ethän kopioi kuvia ilman lupaamme, toivoo Pikkusukka ja sen äiti.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Joskus vaan tuntuu tältä...

...ettei oikein mistään tule mitään, mitään ei ehdi tehdä, vaikka kuinka haluaisi.
Juu, juu, taas varmasti joku mua heittääkin kommentilla, että ota sitä aikaa itsellesi. Sitten jääkin kysymys, MISTÄ???
Mun piti ja edelleenkin kovasti haluaisin mennä juoksemaan sen puolimaratonin syyskuussa, vaan saa nähdä, kuinka käy. Harjoituskerrat jäävät armotta vähiin, ei vaan ole aikaa.
Olen tämän(kin) viikon puoliväliin täällä keskenäni lasten kanssa.
 Lapsista vielä isommat ovat reissussa, joten jäljellä on nuo kaksi pienintä. Niistä ei ole toisiaan vahtimaan, eikä niille myöskään vahtia ole.
Juoksurattaita en ole tullut hommanneeksi tuolle pienimmälle, koska on kuitenkin jo niin iso, ettei kohta enää edes ks. kulkupelejä tarvitse.

Välillä iskee ihan totaalinen lamaannus, kuten nyt. En vain saa itsestäni revittyä mitään irti.
Pelkkä koiran lenkityskin tuntuu isolta hommalta, kun täytyy pienin pakata kärryihin ja isompaa pientä ohjeistaa, jos ei mukaan ole lähdössä.

Kun tuo toinen puolisko kotiutuu tähän kaupunkiin, on hän töissä iltaan ja tekee kotona sitten loppu illan vielä töitä.
Eli todellakin??!!?? Olenkohan minä ihan yksinäni nämä viisi lasta tehnyt??!!?? Aina välillä kyselen itseltäni. Lähinnä harmittaa, kun ei jää sitä yhtä tuntia, että pääsisi sinne lenkille, se riittäisi mulle.

Ja sama meno (tiedän kyllä vanhastaan) jatkuu taas lomani jälkeen paitsi, että hoidan töideni lisäksi kodin ja yleensä suurimman osan lasten menoista, hammashoitajista, oikojista, psykiatreista jms..


Mutta kertokaapa tämä sille meidän Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerille, jonka mukaan jokaisella on päivässä aikaa siihen liikkumiseen... Tai jotakin tämän suuntaista muistelen hänen sanoneen jossakin haastattelussa.

Ja siellä takarivissä taas joku nosti käden ylös ja muistaa huudella, heittää peliin tämän "miksi sitten teit näin monta lasta"-kortin. Tein, koska halusin suuren perheen, mitään sen isompaa rikkautta en voi lapsilleni antaa, kuin sisarukset (tämänkin tiedän kokemuksesta, itselläni niitä on viisi+minä).
 Meillä on sisarusteni kanssa niin mahtavat jutut ja yhteen pelaavat kemiat, yleensä ihan hölmöt pelleilyjutut ja reilu "huolehdimme toisistamme" henki.
Ja edelleenkin sille takapenkin viittojalle tiedoksi, en ole näitä lapsiani yksin tehnyt (ainakaan tietääkseni en) :D
Ja itsehän ne olen huolehtinut ja hoitanut, toisin, kuin aika monet ympärilläni, joilla ison osan kasvatuksesta ja muusta perushuollosta hoitaa mummut ja vaarit tai päiväkoti, silloinkin, kun vanhemmat ovat kotona??!!??

Ja uskon tai ainakin luulisin uskovani, että minullakin on oikeus valittaa väsymystäni, purkaa fiilikseni tänne virtuaalipäiväkirjaan teidän muiden päiviteltäväksi ;), koska sitähän siellä ruudun takana aika moni tekee.
Vaikkakin yleensähän meillä suurperheellisillä ei tunnu tuota oikeutta olevan toisin, kuin monella itsekseen elelevällä, joka toki saa valittaa krapulaansa tai työuupumustaan tai Jet Lagiansa.

Ja edelleenkään en väheksy ks. asioita, pohdimpa vain miksi niistä on sallitumpaa valittaa? Eikös nekin ole omia valintoja, työt, lentäminen, ryyppääminen....


Tämmöistä tänään... Ei mulla sitten muuta...

2 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Saat valittaa, minä luen enkä viittilöi tai kommentoi mitään, muuta kuin toivoisin olevani siellä sen tunnin juuri nyt, voisit juosta lenksusi illan hämyssä, auringon laskiessa. Sen minä sinulle nyt soisin jos voisin. Nimim. samat on veneet melkein täälläkin... you know. Tsemppiä ja jaksuja! Ootko maisemissa juhannuksen jälkeisellä viikolla vaiko mökillä? tapaillan hei! =9

Tanttarella kirjoitti...

En voi muuta sanoa kuin Kiitos 😊 Niin hyvä olo tuli sanoistasi. Ja kyllä me ollaan hyvin pitkälti näillä näkymin täällä.