Kaikenmoista
Mukavaa ja aurinkoista elokuuta tässä mennä löntystellään eteenpäin. Lämpöä on piisannut ja kelit todellakin olleet kohdallaan.
Lapset ovat jälleen aloittaneet koulutiensä ja vanhimmainen lukiopolkunsa, minä ja mies työmme.
Pikku Miisukan synttäreitäkin vieteltiin tässä juuri hiljattain, viisivuotta on kulunut, kuin siivillä.
Itse koitan vältellä ajatuksia viime syksyn kamalasta sairaskierteestä ja ahdistuksesta, sekä tuosta karseasta masennuksesta, joka tahtoo viedä mennessään. Onneksi olen päässyt Tayssille juttelemaan ammatti-ihmisten kanssa ja pääsen jatkossakin. Pysyy toivottavasti jollakinlailla mittasuhteissa nämä asiat ja pelot.
Sanotaan, että lapsuus ja nuoruus ja siihen liittyvät asiat jättävät jälkensä ja niin on minun kohdallani käynyt.
Näköjään myös myöhemmällä iällä koetut "läheltä piti"-tilanteet, joissa hengenlähtö on ollut hiuskarvan varassa. Onhan sitä sydäntäkin kertaalleen vähän starttailtu ja tulppia lioteltu.
Ja taas tämä palaa tähän. Syksy jostakin syystä on nykyään muuttunut minulle ahdistavaksi ajaksi, niin ei ollut vielä aikaisemmin, joitakin vuosia sitten. Silloin se oli mun lempi vuodenaikani.
Ulospäin ehkä olen vahvan oloinen ja rauhallinenkin(tosin kotiväki on erimieltä tästä), vaan oikeasti olen aika rikki sisältä edelleen, onhan kaikesta aikaa ja arvet peittävät nuo sielun haavat. Vaan aika herkillä välillä mennään.
Välillä ottaa kovasti päähän nämä pienet hermovauriot poskessa ja ohimolla, puutuu niin lujasti koko toinen puoli kasvoista ja päästä. AIna silloin pelästyn ihan järjettömästi, että onko jotakin päässä rikki, vuotaako jokin jne... Siihen, kun kuuluu minulla vielä täydellinen näön meno, niin avot....
Olen paljon pohtinut tässä viimeaikoina ihmisten tarvetta omistaa, hankkia omaisuutta. Itse en halua omistaa mitään, en nyt, enkä luultavasti tulevaisuudessakaan. Täällä eletään(uskoakseni) vain kerran, mitään ei mukaansa saa ja lapset luovat ihan oman elämän. Heitä toki voi auttaa ja tukea elämän alkuun, muttei siihen tarvita materiaa läjäpäin.
Lapset ovat meillä vain lainassa, eivät meidän omia, eivät omaisuutta. Koen hommani täällä aikalailla tehdyksi, kun olen heidät tuosta saanut jaloilleen ja eteenpäin.
Mikä sen olemassaolon tarkoitus muuten olisi?
No joo, eipä nyt enempää tätä, kun en halua nyt viikonlopun kynnyksellä kaivaa näitä ajatuksia päähäni pyörimään. Tämä kaunis, aurinkoinen syksy on auttanut kovasti jaksamaan, useista migreeneistä huolimatta.
Olenkin pohtinut, että olenko sittenkin syntynyt väärään maahan. Aurinko, tuo vuosien viholliseni on ollut paras elvyttäjäni ja jaksamiseni tukija :)
Olen nyt koittanut tuollaista mekkoprojektia. Eli ompele mekko päivässä Miisukalle.
Kaksi päivää on jäänyt välistä. Laitan yhdestä alle kuvaa ja jossakin vaiheessa ehkä muutaman lisää.
 |
| vähän tuo arskakin on tarttunut |
Pikku Miisukan synttäreitäkin vieteltiin tässä juuri hiljattain, viisivuotta on kulunut, kuin siivillä.
Sanotaan, että lapsuus ja nuoruus ja siihen liittyvät asiat jättävät jälkensä ja niin on minun kohdallani käynyt.
Näköjään myös myöhemmällä iällä koetut "läheltä piti"-tilanteet, joissa hengenlähtö on ollut hiuskarvan varassa. Onhan sitä sydäntäkin kertaalleen vähän starttailtu ja tulppia lioteltu.
Ja taas tämä palaa tähän. Syksy jostakin syystä on nykyään muuttunut minulle ahdistavaksi ajaksi, niin ei ollut vielä aikaisemmin, joitakin vuosia sitten. Silloin se oli mun lempi vuodenaikani.
Ulospäin ehkä olen vahvan oloinen ja rauhallinenkin(tosin kotiväki on erimieltä tästä), vaan oikeasti olen aika rikki sisältä edelleen, onhan kaikesta aikaa ja arvet peittävät nuo sielun haavat. Vaan aika herkillä välillä mennään.
Välillä ottaa kovasti päähän nämä pienet hermovauriot poskessa ja ohimolla, puutuu niin lujasti koko toinen puoli kasvoista ja päästä. AIna silloin pelästyn ihan järjettömästi, että onko jotakin päässä rikki, vuotaako jokin jne... Siihen, kun kuuluu minulla vielä täydellinen näön meno, niin avot....
Olen paljon pohtinut tässä viimeaikoina ihmisten tarvetta omistaa, hankkia omaisuutta. Itse en halua omistaa mitään, en nyt, enkä luultavasti tulevaisuudessakaan. Täällä eletään(uskoakseni) vain kerran, mitään ei mukaansa saa ja lapset luovat ihan oman elämän. Heitä toki voi auttaa ja tukea elämän alkuun, muttei siihen tarvita materiaa läjäpäin.
Lapset ovat meillä vain lainassa, eivät meidän omia, eivät omaisuutta. Koen hommani täällä aikalailla tehdyksi, kun olen heidät tuosta saanut jaloilleen ja eteenpäin.
Mikä sen olemassaolon tarkoitus muuten olisi?
No joo, eipä nyt enempää tätä, kun en halua nyt viikonlopun kynnyksellä kaivaa näitä ajatuksia päähäni pyörimään. Tämä kaunis, aurinkoinen syksy on auttanut kovasti jaksamaan, useista migreeneistä huolimatta.
Olenkin pohtinut, että olenko sittenkin syntynyt väärään maahan. Aurinko, tuo vuosien viholliseni on ollut paras elvyttäjäni ja jaksamiseni tukija :)
Olen nyt koittanut tuollaista mekkoprojektia. Eli ompele mekko päivässä Miisukalle.
Kaksi päivää on jäänyt välistä. Laitan yhdestä alle kuvaa ja jossakin vaiheessa ehkä muutaman lisää.
 |
| viskari crocsit |
 |
| yksi ompeluista, kissamekko |
Kommentit