Ethän kopioi kuvia ilman lupaamme, toivoo Pikkusukka ja sen äiti.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Muistojen virtaa....

Tässä kotitöitä puuhaillessa alkoi hassusta virrata muistoja nuoruudestani mieleeni. Paljon asioita, joita olin haudannut jonnekkin syvälle mieleeni. Ajattelin kirjoittaa niitä ylös, ennen kuin unohdan ne taas.

Eräs pätkä palasi juuri mieleeni... Olen joku yläaste ikäinen, kuuntelen, kun keittiöstä kuuluu kovaa meteliä, on varmaankin ilta/iltapäivä ainakin.. 
Äitini huutaa jotakin ja hänen silloinen miehensä, rakkaan pikkusiskoseni isä karjuu jotakin... Nappaan siskoa kädestä kiinni ja juoksutan hänet mun huoneeseeni. Olimme muistaakseni leikkimässä olkkarissa joillakin pikkueläimillä. Pikkuveli tulee perässä.
 Seuraavaksi muistan, kuinka luen satukirjaa pikkusiskolle ja pikkuveljelleni huoneeni lattialla. Satu oli mun lemppari, muistan vieläkin... Kolme pukkia, nimeltään Mikko. Toisella korvalla kuuntelen koko ajan.
Kuuluu kova karjaisu keittiöstä ja minä tyypilliseen tyyliini pelkään, että äidille käy jotakin ja säntään keittiöön. Pistän huoneeni oven perässäni kiinni, pikkuveli jää lukemaan pikkusiskolle satua loppuun, luulisin..
Tuo pikkusiskoni isä, karjuu jotakin umpihumalassa. Minä koko hurjassa varmaan siihen aikaan 150cm pituudessani alan karjumaan hänelle niin kovaa, kuin kurkusta lähtee... Muistan vieläkin sanasta sanaan huutaneeni: Sinä saatanan homo et tasan tarkkaan koske mun äitiini. Äijä pomppasi pystyyn nyrkit tiukasti kyljissä kiinni, silmät hulluna palaen. Nousin hänen varpailleen ja jatkoin huutoani, tuijottaen ylöspäin suoraan silmiin tuota raivokasta, humalaista miestä.
Minä pöllö, kun en koskaan osannut pelätä oikeastaan mitään. Hän ei koskenut minuun sormellakaan, mutta paiskoi ympäriltämme kaksi keittiön tuolia palasiksi, yhdellä kädellä.
Jälkeenpäin miettien, olisin voinut olla märkä läntti keittiön seinässä, mutta koskaan hän ei minuun koskenut, äitiini kyllä sitten.
Jostakin tällainenkin muisto palautui mieleeni...
Äitini onneksi pääsi tuosta miehestä eroon ja hänellä on ihana mies ja lapsillamme ihana vaari <3 Ja toki nuorimmilla sisaruksillani ihana isä.

Tämä varmaan palaili mieleeni, kun olen kovasti miettinyt tässä lähisukulaisiani, kovasti olen surullinen, kun  pikkuveljeni ja meidän rakas isämme eivät ole oikein väleissä keskenään. Tiedän tämän olevan isälleni todella kurjaa ja surullista. Hän on varmasti hyvin samanlainen, kuin minäkin. Miettii ja murehtii kovasti asioita sisällään, vaikkei aina ääneen saa sanottuakkaan, kuinka pahalta tuntuu.
Minulle suku on tärkeä, perhe tärkein.
Olen kovasti pehmentynyt tässä vuosien saatossa ja juuri tänään äitini kanssa tästä puhelinkin puhelimessa.
En jaksa olla niin ehdoton asioissa, ei se kanna mihinkään.
On minulla edelleenkin todella vahvat mielipiteet ja seison vahvasti niiden takana, mutta en jaksa riidellä, kinastella ja väitellä. Pikkuasioista, joilla ei oikeasti ole mitään suurta merkitystä tässä elämässä. On niin paljon isompiakin ongelmia ja murheita.
Tässä hyvin läheltä saanut muutamaa sellaista seurata ja lisäksi muutaman todella läheisen ja rakkaan ystävän menettänyt.
 Elämä on aivan liian lyhyt riitelyyn. Koskaan ei tiedä milloin on se viimeinen päivä, kun voit soittaa isällesi tai äidillesi ja jutella hänen kanssaan.
Miksi pilata sitä? Meidän jokaisen olisi hyvä opetella joustamaan ja ajattelemaan, että olemme kaikki erilaisia, kaikista ei voi pitää, mutta toimeen voi tulla ja anteeksi antaa.
Ei ketään voi muuttaa, eikä ole tarvekkaan. On hyvä, että olemme erilaisia. Peiliin on aina välillä hyvä katsoa, itse kunkin....
Mukavaa viikonlopun jatkoa, palataan....

Ei kommentteja: