Ompeluksia, pöllöinen pallohelmainen tunika/mekkonen

Ihan tällainen nopsa postaus tälle sunnuntaille.
Olen ajatellut kuluttaa tätä päivää ommellen mahdollisuuksien mukaan. Sain jopa tasosaumurin neulat aikaiseksi vahdettua. Olen vitkutellut hommaa pidemmän aikaa, kun ajasta pukuompelulinjalla on "muutama" vuosi aikaa ;) Olen kyllä perus ompelukonetta ja tavallista saumuria korjannut, langoittanut jne. monesti, mutta tasosaumuria viimeksi joskus vuonna nakki ja muussi. Ja tuo on vielä tuollainen "kotikäyttömalli" ja aikoinani asiat olen opetellut teollisuuskoneilla.
No nyt kone pelaa hienosti, kaikki kolme neulaa tikkaavat iloisesti jälleen. Ja langatkin sain pujoteltua. Ainoa propleema on se, että valkoiset langat ovat loppu yhtä rullaa lukuunottamatta, joten langat ovat iloisen kolmiväriset. Yksi musta, yksi valkoinen ja yksi punainen :O

Mutta siis itse pallohelmatunika tai mekkonen.
Kaavaa en nyt ihan sata varmasti muista mistä sen alun alkaen kaivelin, mutta itse sitä aikalailla muokkailin.
Kankaana muistaakseni huuto.netistä ostettua pöllöpuuvillaa, aivan ihanaa, kun Miisukka rakastaa pöllöjä(ja vähän kai äitikin).





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihanaa aurinkoa, revontulia öisin ja kevättä odotellessa...

Muutama keväthankinta.... Ja hyvää vappua 😁

syyslomaa