Vuosikin saatiin uusi ja muutama otos menneestäkin


 En ole aikoihin ehtinyt kirjoittaa mitään, joten nyt tällainen valokuva painotteinen postaus. Alkuun joulun tunnelmaa, joka meillä meni ihan suht mukavasti, lukuunottamatta mun ja Miisukan kauheaa ja jatkuvaa räkätautia. Paketteja tuli jokaiselle ja ilmeisesti ihan mieluisiakin.
Tunnelma oli mukavan rento ja leppoisa. Ei turhaa aikataulutusta(tästä syystä meillä ei käy pukkia), tykkään täysin aikatauluttomasta, rennosta tunnelmasta. Asiat tehdään juuri niin, kuin huvittaa, ei niinkuin aina on tehty. Tai siksi, että tavat ja tottumukset niin vaativat. Näin kaikilla on rennompi olla(myös perheen äidillä), ei kukaan stressaa eikä pingota.
Tänä vuonna osa halusi saunaan, osa ei. Joten osa meni ja osa sitten ei mennyt. Osa halusi kävelylle, osa päikkäreille, joten näin teimme.

Hyvää ruokaa ja ihanaa yhdessäoloa.







Mä menin piiloon...
 Tästä alkavat ns. uudenvuoden kuvat.
Kuvissa meidän Miisukka, jolle valitettavasti äidin kiharageeni on periytynyt.
Onhan se ihan suloista pienellä lapsella, mutta kyllä minä antaisin aika paljonkin suorista(tai edes vähän suoremmista) hiuksista. Lyhyeksi leikattuna mun hiukseni on todella kihara, afrotyylinen, kuivan oloinen ja todellakin näköinen. Mihinkään sitä ei saa pysymään, aina jostakin töröttää ylöspäin haituvia. Ei ikinä siisti.
Ja auta armias, jos erehdyn ulos sadesäällä...
tyttöjen kippistelykuvia uudelta vuodelta


Miisukan mutakakku ja kermavaahto, Miisukka tykkää kakusta, mutta inhoaa kermavaahtoa, jonka tämä fiksu äiti taas vaihteeksi unohti :(


Ja ulkona pidettiin suojalasit tiiviisti päässä ja katseltiin rakettien pauketta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihanaa aurinkoa, revontulia öisin ja kevättä odotellessa...

Muutama keväthankinta.... Ja hyvää vappua 😁

syyslomaa