Hiljaista hetkeä
Kyllä, meillä on hiiren hiljaista. Poikkesin siis aamusella hammaslääkärillä paikkuuttamassa yhden purukaluston ongelmayksilön kuntoon jälleen.
Mies vei jo aamusta Vernulin eskariin ja Miisukan mummulaan hoitoon. Anoppi halusi vielä pitää Miisukkaa siellä, kunnes mies hakee sitten töistä tullessaan hänet, sopiihan tuo, mikäpä siinä.. Äidille pieni hiljainen hetki :)
Aamulla kävi oikein käpsäys taasen. Miisukka oli siinä pitkin yötä karjunut, parkunut ja muuten vaan ankarasti protestoinut omassa sängyssä nukkumista vastaan, siis kaikin olemassa olevin konstein, mitä on, kun puhe ei vielä kulje. Itse tuskasen väsyneenä tein taas sen saman mokan mitä kaikki kunnon kasvatusoppaat kieltävät, eli nappasin likan sitten kainaloon parin tunnin huudattamisen jälkeen... Tyttö sai tälläkin kertaa luovutusvoiton äidistä. Isää ei paljoa yöllä peiton alta näkynytkään, mitä nyt pieni musta huistupsu pilkisti välillä esiin, kun hän peittoa taputteli tiukemmin korvien suojaksi. Miisukalla nimittäin ON ääntä! Koko talo vapisee ja ne loputkin rappaukset tippuu ulkoseinistä, kun neiti päästelee.... Yöllä mietin, että tältäkö tuntuu, kun viisi Hornettia lentää parin metrin päästä ohitse..
No siis asiaan nyt kuiteskii... Meidän aamu alkoi siis niin, että mies tuosta lähti tyttösten kanssa matkaan. Kyselin Poksulilta, että onkos sinulla kaikki repussa ja oiskos lainata äitylille kahta euroa bussilippuun? Haen sitten keskustasta takaisin sulle rahan(mulla ikinä mitään käteistä ole).
Ihmettelin tytön vaitonaisuutta, kunnes Kepulin puhelin alkoi piippaamaan muistutusta yläkerran portaissa. Juoksin sitä katsomaan ja pohdiskelin ihmeissäni, että mitä se tähän aikaan muistuttelee, kun Kepulihan on mennyt jo kahdeksaan kouluun.
Katsoin puhelinta ja naamani väri vaihteli varmaan valkoisesta punaiseen.... "MUISTA "POKSULIN" 9-VUOTIS SYNTTÄRIT"!!!! Ihan oikeasti MÄ OLIN UNOHTANUT LAPSENI SYNTYMÄPÄIVÄN!!
Ei näin voi käydä.
Kiireellä onnittelemaan sitten ihan muina miehinä ja juttelemaan lahjatoiveista. Ei sillä, että kokonaan ne olisin unohtanut, onhan kutsutkin jo lähetetty, mutta tänä vuonna ne pidetään vasta loppukuusta, kun on niin paljon vilskettä tässä alkukuulla. Jotenkin en sitten tajunnut SITÄ OIKEAA päivää ajatella.
Soitin miehelle ja toivoin hänen muistaneen... EI, en muistanut, oli vastaus... Onneksi ihana mieheni lupasi ajella töistä nopsaan kaupan kautta kotiin ja tuoda Poksulille pari kettukarkkipussia kouluun vietäväksi....
Tässä nyt sitten namien ja muun voimalla koitan lastani iltapäivän lahjoa... Hyi minua...
Mies vei jo aamusta Vernulin eskariin ja Miisukan mummulaan hoitoon. Anoppi halusi vielä pitää Miisukkaa siellä, kunnes mies hakee sitten töistä tullessaan hänet, sopiihan tuo, mikäpä siinä.. Äidille pieni hiljainen hetki :)
Aamulla kävi oikein käpsäys taasen. Miisukka oli siinä pitkin yötä karjunut, parkunut ja muuten vaan ankarasti protestoinut omassa sängyssä nukkumista vastaan, siis kaikin olemassa olevin konstein, mitä on, kun puhe ei vielä kulje. Itse tuskasen väsyneenä tein taas sen saman mokan mitä kaikki kunnon kasvatusoppaat kieltävät, eli nappasin likan sitten kainaloon parin tunnin huudattamisen jälkeen... Tyttö sai tälläkin kertaa luovutusvoiton äidistä. Isää ei paljoa yöllä peiton alta näkynytkään, mitä nyt pieni musta huistupsu pilkisti välillä esiin, kun hän peittoa taputteli tiukemmin korvien suojaksi. Miisukalla nimittäin ON ääntä! Koko talo vapisee ja ne loputkin rappaukset tippuu ulkoseinistä, kun neiti päästelee.... Yöllä mietin, että tältäkö tuntuu, kun viisi Hornettia lentää parin metrin päästä ohitse..
No siis asiaan nyt kuiteskii... Meidän aamu alkoi siis niin, että mies tuosta lähti tyttösten kanssa matkaan. Kyselin Poksulilta, että onkos sinulla kaikki repussa ja oiskos lainata äitylille kahta euroa bussilippuun? Haen sitten keskustasta takaisin sulle rahan(mulla ikinä mitään käteistä ole).
Ihmettelin tytön vaitonaisuutta, kunnes Kepulin puhelin alkoi piippaamaan muistutusta yläkerran portaissa. Juoksin sitä katsomaan ja pohdiskelin ihmeissäni, että mitä se tähän aikaan muistuttelee, kun Kepulihan on mennyt jo kahdeksaan kouluun.
Katsoin puhelinta ja naamani väri vaihteli varmaan valkoisesta punaiseen.... "MUISTA "POKSULIN" 9-VUOTIS SYNTTÄRIT"!!!! Ihan oikeasti MÄ OLIN UNOHTANUT LAPSENI SYNTYMÄPÄIVÄN!!
Ei näin voi käydä.
Kiireellä onnittelemaan sitten ihan muina miehinä ja juttelemaan lahjatoiveista. Ei sillä, että kokonaan ne olisin unohtanut, onhan kutsutkin jo lähetetty, mutta tänä vuonna ne pidetään vasta loppukuusta, kun on niin paljon vilskettä tässä alkukuulla. Jotenkin en sitten tajunnut SITÄ OIKEAA päivää ajatella.
Soitin miehelle ja toivoin hänen muistaneen... EI, en muistanut, oli vastaus... Onneksi ihana mieheni lupasi ajella töistä nopsaan kaupan kautta kotiin ja tuoda Poksulille pari kettukarkkipussia kouluun vietäväksi....
Tässä nyt sitten namien ja muun voimalla koitan lastani iltapäivän lahjoa... Hyi minua...
 |
| Tonne hei sisko piti katsoa, Miisukka ja Poksuli pääsiäishommissa |
Kommentit