ukkosta ja onnettomuuksia
mahtuu tähän viikkoon.
Meillä päin on ukkostellut muutamaan kertaan vähän enemmän. Harvoin tässä ihan päällä kuitenkaan on.
Lisäksi meidän Poksuli teloi itsensä aikas pahasti tuossa eilen iltapäivällä polkupyörällään.
Kaatui suht lujasta vauhdista alamäessä ja leuka edellä kivetykseen lensi. Toinen uusista etuhampaista on nyt sitten puoliksi tekoversio, yksi hammas tippui kokonaan matkasta. Onneksi oli maitohammas tuo matkasta jäänyt. Aivotärsky ja ruhjeita. Leuka oli auki ja luultavasti leuan kärjestä murtunut, alahuulessa mojovat haavat, joiden sisältä sitten niitä etuhampaan paloja kaiveltiin.
Onneksi oli kunnon "pottamallin" kypärä päässään. Neurologikin tästä kiitosta antoi Tayssilla, kun tyttöä tutki. Samoin lastenlääkäri ja "yleislääkäri".
Reippaasti tuo tuntuu parantuvan, eikä ulospäin kauheasti mitään näkyvää ole, noita kasvojen ja käsivarsien ruhjeita lukuunottamatta, niin ja polvet, ne polvet....
Uudelleen rakennettua hammasta pitää varoa pari viikkoa ja muutoin ottaa rauhallisemmin viikon verran, joten kaippa se tästä pikkuhiljaa.
Mahtava oli se ihminen, joka tytön jalkakäytävältä noukki. Tyttö makasi maassa, verta tuli suusta ja itku oli kova. Silti kukaan ei pysähtynyt????
Mikä ihmisiä vaivaa. Tämä neljän lapsen äiti, joka Poksulin auttoi kotiin ja vielä pyöränkin hakivat perästä kertoi, että ihmisiä meni ohi, mutta kukaan ei pysähtynyt.
Tyttö luultavasti oli mennyt kaatuessaan tajuttomaksi, eikä edelleenkään muista koko matkasta kaatumakohtaan muuta, kuin lähdön uimahallilta, jätskin haun siwasta ja seuraava muistikuva on maasta ja kauheasta kivusta leuassa.
Ei vaan jaksa ymmärtää, ovatko nykyään ihmiset todella niin itsekeskeisiä ja kylmiä, että kykenevät menevään onnettomuuspaikan ohi, kun vielä näkevät, että kaikki ei ole hyvin, kukaan ei ole VIELÄ pysähtynyt auttamaan????.
Tässäkin kohdassa jalkakäytävä/pyörätie on ajoradan vieressä, joten ei voi olla huomaamatta.
Ja tyttö 9-vuotias...HALOOOOO!!!
En siinä hätäpäissäni tajunnut edes Poksulia auttaneen naisen nimeä pyytää, olisi voinut jotakin kiitosta hänelle keksiä. Ja jos tätä luet, et tiedäkkään, kuinka kiitollinen olen, että pysähdyit auttamaan minun pientä tyttöäni ja soitit minulle. Saimme nopsaan apua tytölle.
Jaha ja taas ukkonen tuppaa niskaan, joten osana omakotiasumisen ihanuutta suljen koneen ja toivotan rauhallista perjantai iltaa itse kullekkin.
Meillä päin on ukkostellut muutamaan kertaan vähän enemmän. Harvoin tässä ihan päällä kuitenkaan on.
Lisäksi meidän Poksuli teloi itsensä aikas pahasti tuossa eilen iltapäivällä polkupyörällään.
Kaatui suht lujasta vauhdista alamäessä ja leuka edellä kivetykseen lensi. Toinen uusista etuhampaista on nyt sitten puoliksi tekoversio, yksi hammas tippui kokonaan matkasta. Onneksi oli maitohammas tuo matkasta jäänyt. Aivotärsky ja ruhjeita. Leuka oli auki ja luultavasti leuan kärjestä murtunut, alahuulessa mojovat haavat, joiden sisältä sitten niitä etuhampaan paloja kaiveltiin.
Onneksi oli kunnon "pottamallin" kypärä päässään. Neurologikin tästä kiitosta antoi Tayssilla, kun tyttöä tutki. Samoin lastenlääkäri ja "yleislääkäri".
Reippaasti tuo tuntuu parantuvan, eikä ulospäin kauheasti mitään näkyvää ole, noita kasvojen ja käsivarsien ruhjeita lukuunottamatta, niin ja polvet, ne polvet....
Uudelleen rakennettua hammasta pitää varoa pari viikkoa ja muutoin ottaa rauhallisemmin viikon verran, joten kaippa se tästä pikkuhiljaa.
Mahtava oli se ihminen, joka tytön jalkakäytävältä noukki. Tyttö makasi maassa, verta tuli suusta ja itku oli kova. Silti kukaan ei pysähtynyt????
Mikä ihmisiä vaivaa. Tämä neljän lapsen äiti, joka Poksulin auttoi kotiin ja vielä pyöränkin hakivat perästä kertoi, että ihmisiä meni ohi, mutta kukaan ei pysähtynyt.
Tyttö luultavasti oli mennyt kaatuessaan tajuttomaksi, eikä edelleenkään muista koko matkasta kaatumakohtaan muuta, kuin lähdön uimahallilta, jätskin haun siwasta ja seuraava muistikuva on maasta ja kauheasta kivusta leuassa.
Ei vaan jaksa ymmärtää, ovatko nykyään ihmiset todella niin itsekeskeisiä ja kylmiä, että kykenevät menevään onnettomuuspaikan ohi, kun vielä näkevät, että kaikki ei ole hyvin, kukaan ei ole VIELÄ pysähtynyt auttamaan????.
Tässäkin kohdassa jalkakäytävä/pyörätie on ajoradan vieressä, joten ei voi olla huomaamatta.
Ja tyttö 9-vuotias...HALOOOOO!!!
En siinä hätäpäissäni tajunnut edes Poksulia auttaneen naisen nimeä pyytää, olisi voinut jotakin kiitosta hänelle keksiä. Ja jos tätä luet, et tiedäkkään, kuinka kiitollinen olen, että pysähdyit auttamaan minun pientä tyttöäni ja soitit minulle. Saimme nopsaan apua tytölle.
Jaha ja taas ukkonen tuppaa niskaan, joten osana omakotiasumisen ihanuutta suljen koneen ja toivotan rauhallista perjantai iltaa itse kullekkin.
Kommentit