Ethän kopioi kuvia ilman lupaamme, toivoo Pikkusukka ja sen äiti.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Korvakuulumisia ja vähän muutakin mutinaa

Miisukan korvajälkkäri suoritettu. Korva spesialisti totesi vihdoin tytön korvien olevan täysin terveet. Nyt seuraillaan ja ihmetellään. Putkitusaika olisi toukokuun lopulla. Jos ei tässä välissä saa tulehdusta, luultavasti siirretään putkitusaikaa vielä eteenpäin. Kesä, kun on vähä pöpöisempää kautta :)
Samalla matkalla poikkesimme Lindexillä. Kesämallistoa oli saapunut ja niin syötävän suloisia. Kurahousuja lähdin sieltä hakemaan ja matkalla tarttui mukaan pari ihanaa kissatunikaakin.
Nii ja itselle valkoiset aurinkolasit...kääk...
Po.P:n ohi kävellessäni ihastelin väriloistoa, sisälle en kerta kaikkiaan uskaltanut mennä. Mitään erityistä lapset eivät nyt tarvitse, joten turhaa olisi tullut ostettua taas, itseni tuntien.
Miisukka, pikkusukka mahtui vielä kevyesti 80cm:n Reimateciinsä. Eli pikkuinen on tuo meidän Sukka. Luultavasti samoin käy toppahaalarin kanssa. Luulen, että tuo 86cm Cupcake mahtuu vielä alkutalvenkin, jos nyt ei vedä pituutta hirveästi kesän aikana.
Mä NIIIIIN haaveilin jostakin ihanasta uudesta värikkäästä välikausihaalarista :( Näillä mennään, Sukka on mini ja mininä pysyy :)




Ei kommentteja: