Pikkusukka ja pikku Wee

Niin, kuten moni meidän perheen tunteva tietääkin, meillä on erityislapsia perheessä. Taas, kun Tässä olen kirjoittanut sinne, tänne ja tuonne pitkää tekstiä, liittänyt diagnoosi papereita mukaan ja pohtinut sitä, kuinka paljon kaikkea joutuu tekemään erilailla. Ei sitä ajattele tässä tavallisesta arjessa, ei asiat tunnu sen erilaisemmilta, tämä on meidän perusarkea. Joskus herään kuuntelemaan ja miettimään, kun joku valittaa ihan sellaisesta tavallisesta elämästä, ehkä on ollut vähän väsyneempi lapsi, vähän enemmän sairaana tai muuta sellaista. Kun olen oikein väsynyt, niin olisin aikalailla valmis antamaan mitä vaan siitä tavallisesta arjesta. Kun olen päässyt illalla nukkumaan tai nukahtanut soffalle joskus kolmen jälkeen, kun olen puhunut ja puhunut vanhimman lapsen kanssa, koittanut saada sitä ymmärtämään miltä tuntuu, miksi tarvitsee tuntea, miksi ei voi vaan antaa itsensä näivettyä pois. Kun muulla ei ole väliä, kuin aivoilla kuulemma. Kun on omassa maailmassaan, päänsä sis...

Eipä tässä ihmeitä, kunhan jotakin näin sunnuntain ratoksi tänne kirjoittelen. Aavistuksen alkanut ahdistus helpottaa, toiset päivät menevät paremmin, kuin toiset. Pahimpiä ovat nämä lomat ja viikonloput, kun ollaan kotosalla. Töissä on muuta ajateltavaa ja puuhaa. Reippaita aamulenkkejä herra Kuonopään kanssa olen tehnyt, tosin tänäaamuna järvenrantaa kävellessämme olin liki varma, että otsa jäätyy justiinsa, lämpöisestä villamyssystä huolimatta. Aivan hervoton viima puhalteli ja lumi pöllysi. Kaksi pientä puutakin joutui tuulelle antautumaan ja maahan heittäytymään pitkin pituuttaan. Kera 11-pakkasasteen tuo oli aikas vilpoista ulkoilua tuossa viimassa. Ei se sitten tuolla metsässä enää niin tuntunutkaan, tosin jalkakäytävää, kun pätkän kuljimme, oli mahdoton erottaa missä on jalkakäytävän reuna ja missä autotie. Komiat oli kinokset jalkakäytävällekkin tuuli puhallellut. Tätä tuossa mietinkin kävellessäni. Autotiet nimittäin oli aika hyvin puunattu puhtaaksi... Mutta tottahan...

Tämäkin loma ja joulupaussi. Mukavastihan se on tässä kiitänyt ohitse, ei paljoa ole ehtinyt vissiin edes kissaa sanoa. Toisaalta oikein odotan arjen alkamista ja paluuta siihen normaaliin, joskin tosi väsyttävään ja raskaaseen arkeen. Siinä on se etu, että lapsilla on parempi rytmitys päivässä, Miisukkakin nukkuu ne päikkärit ja ehkä vähän rauhoittaa sitä iltapäivääkin sitten. Ei käy ihan ylikierroksilla koko likka. Itse vapaudun ainakin osittain tästä kotiorjuudesta, vaikkakin ne samat hommat mulla on tehtävänä, mutta paljon vähemmän aikaa niiden tekemiseen. Jotenkin tää loma on mulla aina pelkkää ruoanlaittoa, pyykinpesua ja siivoamista. Inhoan sotkua ja epäsiisteyttä, joten en vain voi ajatella, kuten monet kehottavat: Ei ne siitä mihinkään karkaa ne tiskit tai pyykit. Juu ei karkaa, mutta tällä sakilla niitä tulee sitä tahtia, että hukumme likaisiin astioihin ja pyykkeihin aika nopeasti, jos niitä ei laita pois välillä. Eikä loputtomasti ole niitä puhtaitakaan tilalle ott...

Ei tahdo millään ehtiä tähän koneen ääreen istahtaa siksi aikaa, että kirjoittaisi jotakin. Nytkin tuo sänky jo huutelee tuolla minua, nukkkumaan pitäisi kiireellä mennä, että ehtii aamulla taas ajoissa töihin. Mä koitan ehtiä tässä tulevan viikonlopun aikana koneelle. Pitäisi vähän tulevaa välikausi pukeutumistakin teidän kanssanne ehtiä pohtimaan ja tutkia mitä ihanuuksia on tullut kauppoihin, tai ainakin sinne tulossa. Loppukuusta olen ajatellut sitten ainakin tuon pienimmän välikausivaattehia ja sadetakkia/kurahousua/kumisaapasta käydä jostakin päin etsimässä. Jos, vaikka ehtisi välillä muuallekkin, kuin töihin/kotiin ja päiväkodille .... Viime mökkireissulta

Meillä alkoi eilen Miisukan päiväkoti arki. Äitiä taisi enemmän jännittää ja hiukan surettaakkin viedä neitonen hoitoon. Vaan niin reippaasti pikkuneiti marssi päiväkotiin, kuin siellä olisi jo puoli vuotta hoidossa ollut. Riisui haalarin ja lähti leikkimään. Itse jäin vielä aulaan täyttelemään papereita, hoitosopimuksia ja muuta. Sen verran sain Pikkuneitiä houkuteltua, että suukon tuli huikkaamaan ja heipat sanomaan. Sitten kiireellä takaisin leikin ihmeelliseen maailmaan. Oli ihana olo itsellä, kun niin reippain mielin tuo pikkuneitonen sinne marssi. Luultavasti aika oli ihan oikea. Enää ei ole ihan niin takiaisena minussa kiinni ja toisaalta puolenvuoden päästä ymmärrystä on jo niin paljon enemmän ja eroaminen vaikeutuu, näin muistelen edellisilläkin meillä olleen. Itselläni tässä on nämä pari päivää vielä "kotonaoloa", eli vapaata, ihan siksi, että pääsen hakemaan Miisukan aikaisemmin. Tulee edes hiukan pehmeämpi aloitus arkeen. Kuvan laatu on surkea, ilman salam...

En tiedä mistä tämä vetämättömyys johtuu. Yleensä syksy on sitä "mun omaani aikaani", vaan nyt tuntuu, kuin räpistelisi kärpäspaperissa kiinni. Ei irtoa, ei lähde lentoon. Ajatus kyllä lentää, vaan kroppa toimii, kuin ykkösvaihteella, välillä tuntuu, kuin olisi jäänyt käsijarru päälle. Aamuisin nukun piiiitkään, mikä on itselleni aivan käsittämättömän outoa. En ole ikinä, kuunaan kullan valkeana ollut mikään aamu-uninen ihminen, päin vastoin. Vitamiinitkin kiltisti olen purkista pistellyt, lenkillä koitan käydä juoksemassa, tosin sekin on nyt jäänyt kertaan viikossa, kun on välillä ollut niin tajuttoman liukasta, ettei noilla minun kesäisillä juoksutossuilla ole tonne enää ilta kuuden jälkeen mitään asiaa, jos meinaa päänsä säilyttää kokonaisena. Ehkäpä se sitten on kaikessa ahdistavuudessaan taas tämä Marraskuu, pimeä, synkkä ja sateinen. Odotan intona lunta, tykkään kovasti joulusta, tosin hiukan sekin stressiä aiheuttaa, kun omia lapsia on viisi, lisäksi kummilapsiakin...

Tässä muutama pikaotos Vernulin koulunaloitusvaatteista. Vasta osa tehtynä, eli tuo mekkonen/tunikainen ja nuo leggarit. Ja mikä hupaisinta tuo mekkonen on todentotta väärinpäin Vernulilla. Siinä on tuollainen kiva leikkaus etukappaleella ja rypytykset. Katsotaan, joskos saisin tänne lisättyä siitä pari kuvaa oikeinkin päin illemmalla ;)  Kankaat ihan Eurokankaasta. Sinne oli tullut läjäpäin upeita veloureja ja trikoita syksyä ajatellen. Miisukallekkin tuossa ihania vaaleanpunapilkullisia ja suklaanruskeita odottamassa ompelua :) Näissä siis mekkonen oikein päin. Hommaa piisaa kovasti, joten vähälle on jäänyt kirjoittelu tässä viimeaikoina. Mies lomailee ja saunaa olemme fiksanneet kuntoon. Lisäksi maalailin Miisukan jatkettavan antiikkisängyn tuollaisella purkanvaaleanpunaisella. Oli hieman kärsineen oloinen tuo sänky, kun oli varastoituna niin pitkään Vernulin jälkeen. Hiomista siinä piisasi. Lisäksi tässä puuhaa, jos jonkinmoista. Isoäitini (äitini mummun...

Jännä homma, kuinka välillä hermot onkin näin pinnassa. Varsinkin tuo meidän tuleva ekaluokkalainen saa välillä hermot niin kireälle, ettei mitään rajaa. Koko ajan tuossa ihan "iholla". Eli siis aivan vieressä. Ei lähde kulumallakaan. Jos joku syö jotakin on samantien, kuin magneetin vetämänä keittiössä pällistelemässä mitä syöt. Koko ajan höpöttämässä korvan juuressa, ei hetken rauhaa, ei edes illalla. Johonkin on kadonnut se rauhallinen hetki illalla ennen nukahtamista tai nukkumaan menoa. Nuo murkkuikäiset pitävät siitä huolen, ettei rauhallista hetkeä ole. Kun pienemmät saat nukkumaan ja jopa miltei untenmaille siinä 22-aikaan yleensä alkaa pikkuhiljaa väsytystaktiikka toimia. Isommat ryysivät alas, syömään, pällistelemään ja tuijottamaan jonkin ovenkarmin takaa telsua ja kuuntelemaan mitä me yritämme keskustella. Yleensä tässä vaiheessa olen jo aivan kuitti. Mies on yleensä tullut juuri töistä, koska tekee tällä hetkellä myös tuon iltavuoron, eli se yksi ainoa tunti...