Pikkusukka ja pikku Wee

Miltei unholaan jäänyt koko blogi. Ei ole vaan ehtinyt ja jaksanut kirjoittaa. Ei ole oikeastaan ollut mitään erityistä kirjoitettavaakaan. Tämä kuvassa oleva Pikku neitonen täytti juuri 16-vuotta. Aika on mennyt aivan kiittäen. Syksy on tullut. Tänä vuonna se tuntuu jotenkin erilaiselta. En tiedä onko sitä vaan tullut vanhaksi vai miksi se ei tunnu ollenkaan niin ahdistavalta? Tekemistä on paljon, aivan kuten ennenkin. Ehkä vielä enemmän. Uusi perheenjäsen Kaapo Tiibetinmastiffin pentu pitää mielen virkeänä ja touhua kaiken vapaa-ajan täynnä. Miisukka aloitti konservatoriossa musiikkiopinnot, perheen isoveli on edelleen lukiossa ja perheen isoin sisko ammattikoulu-lukiossa.  Aika kulkee eteenpäin ja koitan kovasti pysyä mukana. Ihanaa syksyä teille sinne ruudun toiselle puolelle. Aamulla oli vilpoista ja komia sumu.

Taivaan täydeltä satanut jo ties montako päivää. Ulos ei päästä, Canal Digitalia tuijotetaan päivät pitkät. Äääh, ahdistavaa. Ei niinkään äidin mielestä, mutta Miisukassa alkaa sisällä oloilu jo näkyä. Eilen olimme toki liikkeellä, kun vaareja kävimme onnittelemassa, mutta sisällä siellä kylässäkin oltiin. Kun sataisi edes lunta. Tuossa vesisateessa ei sinänsä mitään vikaa ole, itse tykkään kovasti syksystä, mutta nuo pienet ihmiset, kun tarvitsevat tuota ulkoilua hieman erilailla, kun me isommat. Ja itse käyn kuitenkin juoksemassa joka ilta, kun vain ehdin, pääsen ja jaksan. Alla muutama pikainen otos, jotakin ihme kuvatuksia, kun ei nyt muutakaan ole. Tuossa omassa hikilenkin jälkeisessä kuvassa ei kyllä kehumista ole, mutta laitetaan nyt sekin tänne :) hyvin venyy vielä, ns. salmiakkivenytys, eli jalkapohjat yhteen, kantapäät kiinni(tai mahdollisimman lähelle haaraa), polvia alaspäin, mulla ne putoavat lattiaan, taivutan vielä itseni tuohon päälle, kun muuten ei veny yhtään :)...

Tännekkin vihdoin saatiin sitä paljon kaivattua lunta, josta kylläkin suurin osa on tämän päivän aikana kadonnut maan uumeniin lotisevana purona ja litisevinä lätäköinä. Voi sitä riemun määrää, kun ulos menimme pikku Miisukan kanssa lunta ihmettelemään. Mitä kumman tavaraa tänne on paiskottu piha täyteen. Omituista valkoista jauhoa, kylmää ja märkää... Omituista :) Pakkasta oli sen verran mukavasti, että uskalsin Miisukalle laittaa uuden TIcketin haalarin päälle. Hieman omaa hölmöyttäni(ja turhamaisuuttani) väri on todella arka, hento vaaleanpunainen. Mutta haalari on NIIN suloinen. Päähän laitettiin vielä hyvin lämmittävä Lindexin peruspipo. Uusi, mutta tuskin kylmimpien pakkasten kestävä, ainakaan ilman alulakkia. Ja Reimatecin varellliset talvikengät hoitivat hommansa vallan hyvin. Kivaa ainakin oli. Iltasella Kepuli vei vielä Pikkusukan pulkkailemaan ulos ja tästäkös se riemu syntyi. Pikkusukka oli niin tohkeissaan, ettei mitään rajaa :) Kissa Cassius on erik...