Pikkusukka ja pikku Wee

Tää on taas näitä päiviä, muutaman aamuvuoron jälkeisiä tuskastuneita ja väsyneitä kirjoituksia, jotka vaan täytyy kirjoittaa. Eniten ärsyttää ja turhauttaa se, ettei jaksa. Ei jaksa enää kotiin tultua puhua mitään järkevää, ei lapsille, saatikka sitten aikuisille.  Vastaus minkä jaksaa tuottaa ilman isoimpia pyrkimyksiä on jotakin linjaa: painu nyt pois siitä, jaha, ihan sama, ok, voitko mennä nyt siitä johonkin... Turhauttaa ja raivostuttaa. Lapsetkin kyllä ansaitsisivat jotakin muuta, kuin rätti väsyneen, ennen viittä nousseen äidin, joka kotiutuu siinä jälleen ennen viittä. Keskusteluseuraa, kiinnostusta, jms. Tällä hetkellä joku negatiivisuuden siemen tuolla mieleni perukoilla itää. Liekö syy osittain jälleen kipeytynyt selkä, vai jokin muu. Juuri pääsin iloitsemaan, kun selkääni ei oikeastaan ole sattunut ollenkaan. Maanantaina se jälleen alkoi muistutella olostaan, toivottavasti menee ohitse ilman isompia kramppeja, aina sen kuusi viikkoa seisoo, vaikka tikunnokassa, mi...

...ettei oikein mistään tule mitään, mitään ei ehdi tehdä, vaikka kuinka haluaisi. Juu, juu, taas varmasti joku mua heittääkin kommentilla, että ota sitä aikaa itsellesi. Sitten jääkin kysymys, MISTÄ??? Mun piti ja edelleenkin kovasti haluaisin mennä juoksemaan sen puolimaratonin syyskuussa, vaan saa nähdä, kuinka käy. Harjoituskerrat jäävät armotta vähiin, ei vaan ole aikaa. Olen tämän(kin) viikon puoliväliin täällä keskenäni lasten kanssa.  Lapsista vielä isommat ovat reissussa, joten jäljellä on nuo kaksi pienintä. Niistä ei ole toisiaan vahtimaan, eikä niille myöskään vahtia ole. Juoksurattaita en ole tullut hommanneeksi tuolle pienimmälle, koska on kuitenkin jo niin iso, ettei kohta enää edes ks. kulkupelejä tarvitse. Välillä iskee ihan totaalinen lamaannus, kuten nyt. En vain saa itsestäni revittyä mitään irti. Pelkkä koiran lenkityskin tuntuu isolta hommalta, kun täytyy pienin pakata kärryihin ja isompaa pientä ohjeistaa, jos ei mukaan ole lähdössä. Kun tuo toinen ...