Pikkusukka ja pikku Wee

Kesä menee löntystelee pikku hiljaa eteenpäin. Kohta huomataan jälleen, että kouluthan alkavat ihan justiinsa ja päivähoito ja työt...huoh Kovasti haikealla mielellä olen, vaikkakin intoa täynnä tulevasta työstä.  Välillä pohdin kovasti ikää ja sitähän tuntuu tulevan vuosi vuodelta enemmän ja kiihtyvällä tahdilla. Mitä enemmän ikää tulee, sitä nopeammin aika kulkee eteenpäin. Jonnekkin aika katoaa, tuo kummallinen häivähtelevä asia elämässä. Lapset kasvavat isoiksi, pieni mieheni on jo iso, kohta kasiluokkalainen. Hänellä ja minulla oli ennen niin läheiset välit, nyt ei enää mitään puhuttavaa. Tuo ensimmäinen Pieni tyttöni menee jo yläasteelle.  Juuri se potkumopolla ajeli ympäri kotia unissaan, juuri se opetteli ajelemaan pyörällä, kun ei jarruttaa osannut, ajoi päin talon seiniä, jotta vauhti pysähtyy. Salakavalasti joku on vienyt tästä välistä monta monituista vuotta. Koitin palauttaa mieleeni matkan varrelta jotakin. Muistan, kun tuo samainen tyttö lauloi eskarin ke...

Eli meillä ilmeisesti luovuttiin kohtalaisen helposti nyt sitten kuitenkin tuteista. Pikkusukka muutaman kerran kysellyt niitä, kunnes itse muistaa, että "tutit vauvalle", eli muistaa pakanneensa tutit pois, jotta voidaan antaa ne jollekkin vauvalle. Kyllä toisena päivänä oli pikkuisen itkuakin ilmassa ja kova halipula ja nuohous, kunnes sitten siitä juttelemalla saatiin asia puitua. Ei ole tuttia enää. Ja nyt Miisukkakin itse sanoo jo, että tutit pois, tutti vauvalle. Juu näin se äiti teki. Mun tutit läks, mutta mä oonkin jo iso...vauva ;) Miisukka toteaa aina välillä olevansa vauva :) Korjaan asian sanomalla, että sinä olet pieni tyttönen, äidin kultahippunen. Nyt on sitten tyttö alkanut taputtaa itseään vatsaan ja sanomaan, että "äiti, hippu" ;) On se semmonen, suloisen suukoteltava pikkuinen