Pikkusukka ja pikku Wee

Dollcakea Hienohelmasta tyttöselle ostin :) On ne suloisia ja Miisukan näköisiä ja kokoisia. Siivoiltiin likkasen kaappia ja sieltä löytyi aikasmoiset kasat pieneksi jääneitä ja meillä on kuitenkin nyt keväällä ja kesällä useammat juhlat tulossa, joten näillä sitten kelpaa juhlia. Mekkonen, leggarit ja bolero. Aivan ihania, hiukan vanhanaikaisen näköisiä, kuvassa aavistuksen kiiltää nuo, mutta ovat todellisuudessa mattaa, ihanaa vanhanajan pitsiä ja nauhaa.. Tänään olemme piirrelleet Kepulin kanssa hiukan Tildajuttuja, merihevosia, meritähtiä ja simpukoita. Taisi Kepuli piirtää Tildan lentävän lehmänkin. Katsotaan, joskos jaksaisi ommella jotakin tässä :) Olo pikkuisen parempi ja lääkärikin taisi olla samaa mieltä, tosin edelleen jatketaan sairaslomaa. En kuulemma ole vielä siinä kunnossa, että töihin voisin palata. Voimat menevät vielä helposti ja väsyn tosi nopsaan. Kyllä kai se tästä taas. Pikkuhiljaa ja hiljalleen kerätään voimia... Tällä hetkellä pitkät kävel...

Eli uusi vuosi, uudet jutut kai? Juurihoidosta hammaslääkäristä ja tavalliselta lääkäriltä juuri kotiuduin. Solisluun kuopassa olevia patteja ihmeteltiin jälleen ja sitten eteenpäin tutkimuksiin. Näköhäiriöistä lääkäri oli sitä mieltä, että on migreeniä edelleen, on vain muuttanut muotoaan. Aamuöisistä päänsäryistä ei mitään tietoa. Lääkäri oli sitä mieltä, että liittyisivät kuitenkin migreeniin vahvasti. Jotenkin olen vain niin toivottoman väsynyt tähän kaikkeen. Miksei voisi olla edes yksi kivuton vuosi. Sellainen, kuin joskus ennen? Saisi nauttia elämästä, tehdä asioita mistä nauttii, olla lasten kanssa. Ei koko ajan tarvitsisi pelätä uusia sairauksia, hermokipua, joka vaanii tuolla taustalla jatkuvasti välilevynpullistumien vuoksi. Olen niin toivottoman väsynyt, olen alkanut pelkäämään kuolemaa. En niinkään itseni vuoksi, vaan surettaa ajatus, että lapset jäävät ihan yksin. Toki heillä on hyvä isä, rakastava isä. Niin kovasti haluaisin nähdä kuopuksen aloittavan koulun, vanh...

Sairastelua riittää. Ei oikein uskalla enää luottaa huomiseen. Juuri, kun aattelee päässeensä takaisin normi arkeen, jaksavansa taas, niin joku kiskaisee tuolin jalkojen alta pois. Ja taas mennään kohti maata ja lujaa. Olen ollut niin paljon sairaana tänä syksynä, etten tiedä olenko koko ikänäni sairastanut yhtä paljoa? On ollut tulehtunutta rintakehää, pahoja rytmihäiriöistä rintakipuineen, päälle jäänyttä migreenikohtausta, vatsatautia, silmätulehdusta, kurkunpääntulehdusta, poskiontelotulehdusta... En edes muista mitä kaikkea nämä viimeiset kuukaudet ovat sisällään pitäneet. Pää on ollut ihan yli kuormittunut, koska en muista kaikkea kuten pitäisi. Tiedän, että stressi ja liika tekeminen aiheuttaa tämän. Tuossa aikaisemmin tuli niin paljon kaikkea kerralla, pelko syövästä, oli niitä rakkaiden vakavia sairastumisia, huolta perheen toimeentulosta jne... Aina välillä mietin, että miettiikö ne, jotka tuolla ylimmällä pallilla istuvat ollenkaan meitä tavallisia arjen puurtajia, ku...

Kirjoittelen taas ajan salliessa paremmin, mutta nyt pikaisesti. Tässä pääpiirteittäin: Halloweenia likat kovasti tuossa juhlivat, olen itse saanut silmälasit, Vernuli juhlii 9-vuotis synttäreitä viikonloppuna, kovasti ollaan sairasteltu kukin vuorollaan. Pikku mini tälläkin hetkellä kipeänä. Paremmin taas jatkan, kun jaksan. Nyt aamuvuoron jäljiltä ei kulje sen paremmin ajatus, kuin tekstikään. Vähän jouluisia valoja laiteltiin, kun lunta saatiin(joka tosin jo suli poiskin )

..ja sitten oisi reilu viikon loma. Huoh, stressitaso todella korkealla, aivan naatti on tämä äiti. Sairasteluakin tässä muutama päivä ollut. Jaksaa, jaksaa... Ompeluhommiakin tekisi kovasti mieleni viritellä vaan ei oikein tahdo sitäkään nyt jaksaa. Viikon lomalla ja sen jälkeen kolme töitä ja jälleen kolme lomaa.... Näillä mennään, toivotaan, että jaksaa sitten vuoden taas eteenpäin... Siskokset trampalla joskus keväämmällä :) Kas, kun ei aidan yli naapuriin hypänneet ;)

Pikku hiljaa lähestyy joulu ja myöskin ne joulumyyjäiset. Ensi viikon torstaina olisi jälleen nuorempien lasteni koululla joulumyyjäiset, joihin pitäisi ommella jotakin. Kaiholla katselin viime vuoden kuvia, kun vielä kotona olin nuorimman kanssa. Kuinka valtavasti olen jaksanut tehdä kaikkea, ommellut kasapäin pehmo pöllöjä, pehmopossuja ja vaikka mitä. Sukkaa, tumppua ja kaulahuivia tuli mummulta. Tänä vuonna en ole edes jaksanut aloittaa vielä. Tänä viikonloppuna suunnittelin aloittavani tekemään, mutta ei tahdo nyt millään onnistua. Meidän perheessä mennyt aina vaan pahemmaksi tämä "kukaan muu ei tee mitään"-juttu. Eli tällä hetkellä IHAN AIKUISTEN OIKEASTI kukaan muu ei todellakaan tee mitään. Olen kyllä koittanut pyytää, käskeä, olen jättänyt tekemättä. Ei auta. Kyllä nuo ennemmin kaivavat, vaikka tuolta "parempien astioiden" kaapista astioita, kuin täyttävät tai tyhjentävät tiskikonetta. Tänään mieheltä kysyin, että viitsisitkö tyhjentää tuon tiskikoneen, ...

  En enää edes muista mistä olen ajatellut kirjoittaa, mistä olen kirjoittanut ja mitä kaikkea. Olen tässä välissä telonut selkäni pahasti, jonka seurauksena vatsa ja ehkäpä tuo psyykekkin on ollut aika kovilla. En nyt jaksa niitä pohtia ja olenkin monilta ystäviltäni pyytänyt, että kun soitatte, puhukaa mistä vain muusta. En jaksa kerrata vällilevynpullistumia ja revenneitä selkälihaksia. En somac lääkistystä ja unilääkkeitäni. En psyykelääkkeitä. Ihana syksy tuolla ulkona kolkuttelee, kunhan vaan tuo aurinko möllykkä ei noin ahkerasti möllöttelisi ja aiheuttaisi pakollista sisällä oloa. On niin valkoista tuo valo tähän aikaan vuodesta ja paistelee alhaalta, että migreeni poksahtelee miltei päivittäin. Aamupäivällä nautin yli kaiken, kun pääsin koirasen kanssa rauhalliselle lenkille, oli pilvistä ja sateen jäljiltä kosteutta maassa. Päivä kerrallaan tässä mennään ja koitetaan elävien kirjoihin palata... Voimat palaavat hiljalleen, ehkä, ei vielä voi tietää... ...

Ei tahdo millään ehtiä tähän koneen ääreen istahtaa siksi aikaa, että kirjoittaisi jotakin. Nytkin tuo sänky jo huutelee tuolla minua, nukkkumaan pitäisi kiireellä mennä, että ehtii aamulla taas ajoissa töihin. Mä koitan ehtiä tässä tulevan viikonlopun aikana koneelle. Pitäisi vähän tulevaa välikausi pukeutumistakin teidän kanssanne ehtiä pohtimaan ja tutkia mitä ihanuuksia on tullut kauppoihin, tai ainakin sinne tulossa. Loppukuusta olen ajatellut sitten ainakin tuon pienimmän välikausivaattehia ja sadetakkia/kurahousua/kumisaapasta käydä jostakin päin etsimässä. Jos, vaikka ehtisi välillä muuallekkin, kuin töihin/kotiin ja päiväkodille .... Viime mökkireissulta

Töitä, kun on painanut viikon, jotenkin odottaa sitä viikonloppua aina kovalla innolla. Eilen lauantaina siivosin koko kodin, puunasin lattiasta kattoon, tamppasin matot jne.. Vaan illalla oli taas tavaroiden keräystä edessä, mutta onneksi ei enempää. Suunnittelin rentoutuvani sitten tämmän ihanaisen sunnuntain, mutta sitähän ei tässä perheessä ole suotu.  Tai oli toki tarkoitukseni laittaa nuo kuusi koneellista puhdasta pyykkiä pois, mitä olen tässä ehtinyt pestä ja ehkäpä pestä vielä pari koneellista. Lisäksi tuo Miisukan kaapin sisältö on nyt viikon verran lojunut tuolla makkarin lattialla odottaen kaappiin pääsyä. No tälle aamupäivälle mies oli mennyt lupaamaan mökkireissua, eli sinne siis kuvattavaksi kirjaa varten koko hela sakki. Eli siihen menee tämän päivän rentoutuminen. En oikein koe rentoutuvani sukulaisten keskellä, palellen keskellä korpea.. Huoh Vieraitakin olin kutsunut tälle päivälle ja mies kyllä tiesi sen, no onneksi he ovat tulossa iltapäivällä(tai näin sai...

En tiedä mistä tämä vetämättömyys johtuu. Yleensä syksy on sitä "mun omaani aikaani", vaan nyt tuntuu, kuin räpistelisi kärpäspaperissa kiinni. Ei irtoa, ei lähde lentoon. Ajatus kyllä lentää, vaan kroppa toimii, kuin ykkösvaihteella, välillä tuntuu, kuin olisi jäänyt käsijarru päälle. Aamuisin nukun piiiitkään, mikä on itselleni aivan käsittämättömän outoa. En ole ikinä, kuunaan kullan valkeana ollut mikään aamu-uninen ihminen, päin vastoin. Vitamiinitkin kiltisti olen purkista pistellyt, lenkillä koitan käydä juoksemassa, tosin sekin on nyt jäänyt kertaan viikossa, kun on välillä ollut niin tajuttoman liukasta, ettei noilla minun kesäisillä juoksutossuilla ole tonne enää ilta kuuden jälkeen mitään asiaa, jos meinaa päänsä säilyttää kokonaisena. Ehkäpä se sitten on kaikessa ahdistavuudessaan taas tämä Marraskuu, pimeä, synkkä ja sateinen. Odotan intona lunta, tykkään kovasti joulusta, tosin hiukan sekin stressiä aiheuttaa, kun omia lapsia on viisi, lisäksi kummilapsiakin...

Taas mennyt tässä luvattoman kauan, kun blogia olen muistanut päivitellä. Jotenkin ihan muissa maailmoissa tämä aika juossut. Äiteellä täällä hermot paukkuvat harva se päivä. Kiukkuinen hirmu, tunnustan. Iltaisin poden hirvittävän huonoa omaatuntoa jatkuvasta karjumisesta ja ärjymisestäni. Äh, ei vaan jotenkin hermot tahdo millään piisata. Kauhulla odotan jo alkanutta syyslomaakin. Kuinka ikinä jaksan aamusta iltaan ittekseni kuunnella tätä laumaa?? Normaalisti sentään muutaman tunnin ovat koulussa. Muuten kaikki yleensä menee ihan hyvin, mutta nuo kaksi omilla erityispiirtellään olevaa vie "hieman" aikaa ja sitä energiaakin päivistä. No päivä kerrallaan. Ehkäpä me askartelemme normaalia enemmän ja otamme hieman lunkimmin. Kun itsellenikin saisin iskostettua asian. Joka päivä EI OLE pakko imuroida ja siivota illalla kaikkea pois lattioilta ja silleen.. Mihinkä sitä tavoistaan pääsee...huoh Miisukka pikkuinen on kovasti kotileikkejä touhunnut viimeaikoina. Nuket saavat...

totesi ekaluokkalainen energia tyttönen tuossa iltasaunan jälkeen. Mukavasti on koulu ja yläkoulukin alkanut, toistaiseksi ainakin. Poika tykkäsi, varsinkin tulevista "köksän" tunneista oli innoissaan. Tai no ehkä tuo innoissaan on hiukan liian suuri ilmaus asialle. Eihän tuon ikäisen sovi innostua, ei ainakaan niin, että vanhemmat sen huomaavat. Pois on kadonnut sellainen lapsenaikainen... JOO!!JIPPII!!!... jne. Asiat ilmaistaan sopivan hillitysti. Varsinkin nuo positiiviset asiat. Raivarit tietysti sitten on ihan niitä oikeita, sitä itteänsä. Ekaluokkalainen on edelleen yhtä innoissaan. Tarkkaan tarkastetaan aamulla reppu ja vaatteet, hiuksetkin... Hän ei tähän seuraavassa marraskuussa elettyyn seitsemänvuoden ikäänsä ole koskaan jaksanut kiinnostua hiusten harjaamisesta, saatikka sitten letittämisestä/ponnareista tai muustakaan hiustenlaittoon liittyvästä. Pitkät ne silti pitää olla :O Mutta juu, tää väsähtänyt äittä lähtis nyt nukkumaan ja palailee sitten linjoille ...

Jännä homma, kuinka välillä hermot onkin näin pinnassa. Varsinkin tuo meidän tuleva ekaluokkalainen saa välillä hermot niin kireälle, ettei mitään rajaa. Koko ajan tuossa ihan "iholla". Eli siis aivan vieressä. Ei lähde kulumallakaan. Jos joku syö jotakin on samantien, kuin magneetin vetämänä keittiössä pällistelemässä mitä syöt. Koko ajan höpöttämässä korvan juuressa, ei hetken rauhaa, ei edes illalla. Johonkin on kadonnut se rauhallinen hetki illalla ennen nukahtamista tai nukkumaan menoa. Nuo murkkuikäiset pitävät siitä huolen, ettei rauhallista hetkeä ole. Kun pienemmät saat nukkumaan ja jopa miltei untenmaille siinä 22-aikaan yleensä alkaa pikkuhiljaa väsytystaktiikka toimia. Isommat ryysivät alas, syömään, pällistelemään ja tuijottamaan jonkin ovenkarmin takaa telsua ja kuuntelemaan mitä me yritämme keskustella. Yleensä tässä vaiheessa olen jo aivan kuitti. Mies on yleensä tullut juuri töistä, koska tekee tällä hetkellä myös tuon iltavuoron, eli se yksi ainoa tunti...

mahtuu tähän viikkoon. Meillä päin on ukkostellut muutamaan kertaan vähän enemmän. Harvoin tässä ihan päällä kuitenkaan on. Lisäksi meidän Poksuli teloi itsensä aikas pahasti tuossa eilen iltapäivällä polkupyörällään. Kaatui suht lujasta vauhdista alamäessä ja leuka edellä kivetykseen lensi. Toinen uusista etuhampaista on nyt sitten puoliksi tekoversio, yksi hammas tippui kokonaan matkasta. Onneksi oli maitohammas tuo matkasta jäänyt. Aivotärsky ja ruhjeita. Leuka oli auki ja luultavasti leuan kärjestä murtunut,  alahuulessa mojovat haavat, joiden sisältä sitten niitä etuhampaan paloja kaiveltiin. Onneksi oli kunnon "pottamallin" kypärä päässään. Neurologikin tästä kiitosta antoi Tayssilla, kun tyttöä tutki. Samoin lastenlääkäri ja "yleislääkäri". Reippaasti tuo tuntuu parantuvan, eikä ulospäin kauheasti mitään näkyvää ole, noita kasvojen ja käsivarsien ruhjeita lukuunottamatta, niin ja polvet, ne polvet.... Uudelleen rakennettua hammasta pitää varoa pari viik...

Mitäs pidätte mun lookista? Entä itse rakentamistani rummuista? näin niitä soitetaan makee saundi.. ja siis mähän ihan siististi hoidin tuon veskijutun, mitäs se äiti oikein väittää? Tältä näytän, kun se mut pesi ja puunasi ja laittoi vaipatkin. Ja lisää evästä... On muuten herkkua lihasoppaa... paskamarkkinoita ois....ois vessan seinät, pönttökin, mutta ulkopuolelta, olkkarin molemmat isot matot, likan vaatteet... Äiti sitten vaan unohti laittaa Pikkusukalle vaipan..huoh Tyttö oli kyllä hienosti koittanut omatoimisesti pyyhkiä rasuunsa ja kiivetä pöntöllekkin ja sen kyllä huomaa... Eikä siinä mitään, mutta tää haju...voi tsiisus Just mä nuo matot tässä pesin, joten pääsevät sitten uudelleen pesulle. Onneksi tuo pesupaikka on tuossa vieressä.  Vähäksi aikaa iski sellainen totaalinen epätoivo, että mistä mä alotan tän siivoomisen???!!!      

Nämäkin pitäisi pieniä...huoh Tulee näköjään pidempiä pausseja näin kesällä tähän blogin väsäämiseen. On koko ajan hoppua ja puuhaa. Saa nyt nähdä rauhoittuukohan tämä tästä pikkuhiljaa. Kovasti hermot kihisee aina iltaa kohden, kun koko muksulauma huutaa korvien juuressa. Olisi niin mukava saada edes yksi vapaapäivä vuodessa, mutta meillä tuo on miltei mahdotonta. Välillä pohdinkin, että olikohan tuo oikea päätös jatkaa hoitovapaata vielä ensi vuoden kesän loppuun asti. Työ kuitenkin antaa edes jonkinmoista vaihtelua tähän arkeen. Toisaalta tuossa toissakevään, kun työssä olin, alkoi sekin ottaa voimille ihan hirveästi. Töiden lisäksi jäi vielä kaikki ne kotihommat minulle. Lisäksi oli ne viisi lasta... Tässä vaiheessa kuulee varmasti, että itsehän ne olet tehnyt. Juu, olen kyllä, mutten tietääkseni yksinäni??!! On välillä toivottoman vaikea selittää ihmisille, kuinka väsynyt OIKEASTI on. Ja usein vastineeksi kuulee, että juu kyllä minä tiedän tai ymmärrän. Ymmärrätkö oik...

Ja tänään on taas sellainen päivä. Olen välillä niin lopen kyllästynyt olemaan pelkästään se kotiapulainen, lapsenvahti ja ruoanlaittaja. Huoh... välillä ketutus kasvaa sen verran isokokoiseksi, että siitä saa ihan jokainen osansa. Tänään osansa sai jälleen ne patalaiskat ihmiset, jotka sulloutuvat aina Sokoksen hissiin, vaikka oisi ne rullaportaatkin. En vain jaksa käsittää miksi terveet ihmiset, joilla ei ole rattaita tai pyörätuolia mukana tai, jotka eivät ole menossa sinne autohalliinsa tai sieltä tulossa (tarviiko sitä autoa edes keskustassa? ) käyttävät hissiä? Jos itse olen ilman rattaita liikkeellä(ehkä noin kerran vuodessa) ei tulisi ihan ekaksi mieleeni mennä hissillä, kun rullaportaatkin ovat vieressä. Viedä se vähäkin tila ja liikkumismahdollisuus, joka tuolla isommissa monikerroksisissa tavarataloissa on noiden rattaiden kera. Sitten valitetaan ylipainoa, käyttäkää nyt hyvät ihmiset niitä tavallisia portaita, jos ahistaa ahterin koko! No niin ja asiasta aisan sankaan...

Ois aika väsähtänyt olotila. Päivä puuhailtu kaikenmoista, kaksi hoitolapsosta ollut tän päivän seurana. Toinen vain 4-päivää Miisukkaa vanhempi. Ihana pieni automies. Ei sitä enää muistakkaan, kuinka nuo pienet miehet ovat niin tohkeissaan autoista. Oma "pieni" poika on vasta 13-vuotias :O Oli ihana katsella, kuinka autot veivät pitkäksi aikaa kaiken huomion. Kuinka pieni mies jaksoi aivan, kuin lumoutuneena ajella pikkuautolla ja katsella, kuinka ne pyörät pyörivät. Perheen Isikin tuossa illalla pikkuautoja noukkiessaan totesi, että onpas mukava pitkästä aikaa kerätä pikkuautoja lattialta. Ei edes muistanut, koska viimeksi näin olisi ollut. Mukavasti päivä meni kuitenkin. Toiseksi nuorimmalla oli mukavaa, kun seurana oli häntä vain muutamaa kuukautta nuorempi neitonen. Trampoliini sai varmasti enemmän pomppuja, kuin koko kesänä yhteensä, niin paljon tytöt siellä viihtyivät ja pomppivat. Illalla oli vielä vanhempainyhdistyksen kokous ja siellä lupauduinkin jakamaan ne e...

Tän tavaramäärän kanssa menee hermot. Lisäksi olen tässä pohtinut, että mistä kaikki saavat noita ahkeria miehiä, jotka kotonakin tykkäävät puuhailla. Enkä nyt tarkoita pelkästään näitä peruskotihommia vaan siis kaikkia "talontöitä". Olen tässä jonkin aikaa miettinyt, että minkä ihmeen takia pitää muuttaa omakotitaloon, jos ei tykkää muuta tehdä, kuin nukkua sen kotonaoloajan? Vintin siivous etenisi, mutta peräkärry on tyhjentämättä(ollut kohta 3kk:tta), kaatopaikalle. En saa vintistä kaatopaikkakamaa siis mihinkään, joten kaikki lojuu täällä ympäri kämppää ja lattioita. Meillä vähän sama homma, joka jutun kanssa, mihin tuota toista osapuolta tarvisi. En pysty tekemään jotakin hommaa/etenemään jossakin hommassa, koska odotan/mme, että tuo toinen saisi, jonkun asian eteenpäin viemistä estävän homman tehtyä. Kyse ei ole siitä, ettenkö tekisi, vaan siitä, etten voi tehdä. Tuntuu ihan tyhmältä pyytää sukulaisia auttamaan, kun kotonakin on väkeä reilumman mukaan. Sama juttu jo...

Piisaa edelleen tuota vaaterumbaa. No, kun kerran sen aloitin, ei voi keskenkään jättää. Pakko nuo tuosta poiskin on laittaa. Kirppikselle on pöytä varattuna, mutta ensimmäinen vapaa oli vasta kahden viikon päähän. Huuto.nettiin olisi tarkoitus laittaa jotakin. Laitan sitten, vaikka tänne linkkiä, jos on innokkaita ostajia. On vaan niin paljon sellaista mitä ei tule pidettyä. Miisukkaakin odottamassa viisi äitiyspakkauslaatikollista pelkästään kesävaatetta. Eihän se koskaan sellaista määrää ehdi pitää. Onneksi joukossa paljon sellaista, jonka saa laittaa suoraan eteenpäin. Ei tarvitse säilöä. Kuluneempaa ja ikivanhaa...  Ja lisäksi ihan tämä perusvaate rumba. Tänään en ole pessyt, kuin kolme koneellista pyykkiä ja saman verran tuossa odottaa kuivana kaappiin pääsyä. Kun vaan jaksaisi. Yleensä luovutan jossakin vaiheessa, kun joku on tulossa kylään tms. Ja on pakko nuo tuosta siivota pois. Tungen ne takaisin laatikoihin ja vinttiin. Plaah....       ...