Tekstit

Näytetään tunnisteella syntymäpäivät merkityt tekstit.

Ystävänpäivää

Kuva
  Sunnuntaina on siis ystävänpäivä ja myös vaarini 85-vuotis syntymäpäiväjuhla. On jotenkin niin kovin haikeaa aina, kun vaaria menemme katsomaan. Joka kerta hätkähdän, kuinka paljon hän on kutistunut ja muuttunut. Vaari on ollut aina iso mies, leveäharteinen ja kova tekemään työtä. Nuorena ja lapsena paljon tuli mummulassa vietettyä aikaa, vaarin kanssa karhunvatukoita söimme pensaasta, niin että suunpielet oli tummanpunaisina :). Vaari opetti monta tärkeää asiaa luonnosta, eläimistä ja elämästäkin. Ei hän koskaan ollut mikään maailman puheliain mies, tai ainakaan minun muistaakseni, vaan ehkä aavistuksen jäyhä, perus pohjalainen mies. Mutta aina vaarin syliin pääsi istumaan ja juttelemaan mukavia. On hän niin rakas. Onnekseni omat lapsenikin hänet ovat saneet nähdä ja oppia tuntemaan, vaikka hävettävän vähän pääsenkin käymään, kun asumme eri kaupungissa ja minä en edelleenkään autoa aja ollenkaan.  Hyvää ystävänpäivää teille kaikille sinne ruudun toiselle puolelle....

Sunnuntaita, juoksua ja synttäriäkin...

Kuva
Tänään piiitkästä aikaa käväisin aamusella juoksemassa. Juoksu tuntui pitkästä aikaa hyvältä, ei sattunut mihinkään ja jalatkin kohtuu iloisesti rullasi alla. Iltapäivää kohden kipu tuohon rintaan palasi, joku siellä ärsyyntyy aina juoksusta, en vain tiedä mikä. Aina vaan tuota selkää tutkitaan, vaikka kipu on rintalastan ja tuon "ylös nousseen" kylkiluun kiinnityskohdassa.. En tiedä mikä siellä on pieleen mennyt. Toiseksi vanhimman kummipoikasen synttäreillä käväisimme, oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa sukulaisiakin :) Ja ihana veljen vaimonen hieroi tuota kipeytynyttä selkää ja niskajumia. Hänellä kyllä on taito kanssa tuohon hommaan hyppysissä, lisäksi vielä fysioterapeutti on ;)... No siis ihan oikeasti on fyssari ja hieroskelee sitten vissiin siinä sivussa välillä :D  Nyt sitten kotoillaan, lapset katselevat vielä dalmatialaiselokuvaa ja pikkuhiljaa valmistutaan alkavaan työviikkoon. Näillä eteenpäin... Tähän tämän päiväisen kesän ja lämmönkaipuuni innoittamana ...

Vernulin synttärisuunnitelmia ja sellasta

Kuva
Tässä menneet nämä lähipäivät tuon meidän seiskavuotta juuri täyttäneen neitosen kaveri- ja sukulaissynttäreitä suunnitellen. Perjantaina on sitten nuo likan kovasti odottamat kaverisynttärit. Lauantaina vastaavista juhlista ne sukulaisversiot. Tuossa 16-päivä kirjoittelin naamakirja päivitykseen tällaista: " Seitsemän vuotta sitten syntyi maailmaan yhdet kauneimmista kasvoista, jotka olen nähnyt,  valtavan ihanat, valloittavat hymykuopat, mahtava, jo synnytyslaitoksella saparoille laitettava musta, pitkä, paksu ja pörröinen peikontukka, mun rakas, rakas tyttäreni Vernuli(nimen nyt tähän muutin) ♥" Ja tässähän tuosta kyseisestä ilopilleristä kuva vuodelta 2006, eli neiti on vissiin joku puolivuotias kai.  Synttärikuvia sitten tuonnempana :) Kaikkea pinkkiä, vaaleanpunaista ja kimmeltävää veikkaisin :)

Piipaa kakkua ja Pikkusukan synttäreitä

Kuva
Muutama kuva Pikkusukan synttäreiltä vielä. Vietimme niitä eilen ja sukulaisiakin muutamia saimme paikalle. Laitan muutaman kuvan juhlista. Pöytää emme isommin tällä kertaa herkuilla täyttäneet, kun tiedossa oli ihan pienimuotoiset bailut sen normaalin 50 hengen(meidän peruslähisuku) sijaan. Paloauto kakku ei onnistunut ihan toivomallamme tavalla, koska tuli kova kiire ja jouduin tosiaan tyytymään marsipaaniin. Mustat tikkaat "hieman" repsahtivat, samoin koko auto. Niin tosiaan, meidän pikkurinsessa rakastaa paloautoja ja junia, kuten kaikki kunnon 2-vuotiaat prinsessat ;D päikkärit jäi tänäänkin väliin, nyt väsyttää possut kuskina isi koittaa taiteilla tikkaita

mun namipussi on ratsattu....jaiks...

Kuva
Käytiin tänään nappaamassa Poksuli ja Ruffe haukkunen kotiin mökiltä. Poksu siellä olikin jo viikon verran aikaa vietellyt ja vaarin ja mummun kanssa oleillut. Kepuli jo eilen kotiutui, kun tänä aamuna leirille lähtö oli edessä. Aamusella matkaan lähetin neitosen, yhden yön ehti kotona nukkua ja taas viikoksi tuonne metsän keskelle leiriä viettämään. Menevää sorttia nuo lapset näin kesällä. Enemmän niitä ehtii morjestella tuossa kouluaikaan. Kesälomalla saa perään huudella, jos mielii kerran pari kuukaudessa nähdä. Samaan aikaan ei kotona ole, kuin sattumalta tai pakon edessä, jos on juhlia tms. Pikkuneiti ihanainen ratsasi tänään äidin laukun ja kauppakassin lisäksi mun irttaripussin. Noitapillit tekivät kauppansa. Mä nyt vähä maistelin vaan, ei siitä mitään haittaa oo...vai? Mitä sotkua ja likaa, ihan puhdashan mä oon. No niin, nyt on kuvattu. Tulihan mun hienot pinkit kynnetkin kuvattua? Juu sotku oli ihan kiitettävä. Lisäksi likka oli ovelana liimannut puoliksi im...

Hiekka tuo ihana kamala riesamme

Kuva
Puistoilua ja ulkoilua enenemässä määrin. Sitähän se meidän kevät ja kesä näyttää olevan. Paljoa ei koneelle istahtaa ehdi. Eilen minun ihana esikoispoika, perheen ainoa poika täytti sen 13-vuotta. Lauantaina sitten juhlitaan, silleen pienessä määrin. olen lapsille ilmoittanut, että kun tulee tuo 10-vuotta täyteen kaffeelle saa tulla, mutten mitään voileipäkakkupullakestejä enää jaksa/viitsi järjestää. Eli siis ihan perus synttärikaffeet. Osa sukulaisista onkin jo ilmoittanut, ettei pääse paikalle, joten pienemmät kekkerit on, kuin normisti. Koitan kuvatuksiakin sitten niistä tänne jossakin vaiheessa saada. Tää mun hattarapää ei tahdo muistaa koskaan mitä kaikkea tänne olen luvannut laittaa.... Ainakin meillä on ulkoiltu ahkerasti. Miisukan kanssa ollaan puistoiltu, käyty kyläilemässä, eli siis häiriköimässä kaikkia lähialueen ihmisiä, jotka pihoissa on pongattu(varokaa vaan kaikki Järvensivulaiset), käyty kirppispöytää järkkäämässä. Mitä tää hiekka muka haittaa? Sehän maistuuk...

Unetonta menoa ja kaverisynttäreitä

Kuva
Aattelin sitten raahautua tähän koneelle, kun muu talo vielä nukkuu. Miisukka piti hyvin huolta, ettei äiti saanut tänäkään yönä nukkua liikaa. En tiedä sitten mikä tyttöä vaivaa. Tuossa muutama päivä sitten oli yhden vuorokauden kuumeessa ja sen jälkeen nukkunut entistäkin levottomammin(jos se nyt on mahdollista edes). Tänä aamuna luovutin suosiolla paikkani kuuden aikoihin, kun siitä koko aamuyön olin taistellut likan kanssa. Siellä se nyt nukkua pössöttää mun tyynyllä tyytyväisenä :) Miisukka ja komea irvistys, kädetkin täytyi oikein jännittää, että tulee kunnon virnistys :) Eilen oli Poksulin kaverisynttärit ja uni olisi ollut kyllä ihan mukava juttu ja tullut tarpeeseen. 11-vierasta + omat 5 lasta pitivät huolen, ettei äityli ainakaan pääse unohtamaan totuutta lasten kanssa puuhailusta. Ei sillä tytöt olivat kaikki tuttuja ennestään ja mukavan luonnollisia. Osaa olen jo päikyssä hoitanut pikkutirriäisenä ja osaa tässä näkee vähän väliä, kun Poksulin kanssa poikkeavat meill...

Hiljaista hetkeä

Kuva
Kyllä, meillä on hiiren hiljaista. Poikkesin siis aamusella hammaslääkärillä paikkuuttamassa yhden purukaluston ongelmayksilön kuntoon jälleen. Mies vei jo aamusta Vernulin eskariin ja Miisukan mummulaan hoitoon. Anoppi halusi vielä pitää Miisukkaa siellä, kunnes mies hakee sitten töistä tullessaan hänet, sopiihan tuo, mikäpä siinä.. Äidille pieni hiljainen hetki :) Aamulla kävi oikein käpsäys taasen. Miisukka oli siinä pitkin yötä karjunut, parkunut ja muuten vaan ankarasti protestoinut omassa sängyssä nukkumista vastaan, siis kaikin olemassa olevin konstein, mitä on, kun puhe ei vielä kulje. Itse tuskasen väsyneenä tein taas sen saman mokan mitä kaikki kunnon kasvatusoppaat kieltävät, eli nappasin likan sitten kainaloon parin tunnin huudattamisen jälkeen... Tyttö sai tälläkin kertaa luovutusvoiton äidistä. Isää ei paljoa yöllä peiton alta näkynytkään, mitä nyt pieni musta huistupsu pilkisti välillä esiin, kun hän peittoa taputteli tiukemmin korvien suojaksi. Miisukalla nimittäin ON...