Pikkusukka ja pikku Wee

 Muutama kuva päivää paria ennen lunta, aamulla aikaisin työbussipysäkille kävellessä: Tässä pikku hiljaa lapset aloittelevat joulun odotusta. Tai kaippa ne jo sitä enemmänkin hehkuttaisivat, vaan ei ole oikein ehtinyt taas pysähtyä miettimään. Tänään äitini soitteli minulle jo viidennestä kuolemantapauksesta tässä. Alkaa olemaan kyllä aika hurjaa tämä. Tai sitten sitä on vaan tulossa vanhaksi. Itselläni on työpaikan porukan kanssa pikkujoulut ensi viikonloppuna. Niitä tässä odottellaankin ihan innolla. Joskos vähän saisi päätä relattua ja ajatuksia jonnekkin muualle taas välillä. Eihän ne asiat siitä miksikään muutu, mutta onpahan muuta puuhaa... Tännekkin saatiin oikein kunnolla lunta, joten siitä on nyt nautittu sekä työssä, että kotona. Onhan tuo maisema niin kaunis. Järvi ei ole vielä jäätynyt, joten kontrasti on aika jännä, kun tuohon rantaan lähtee kuoniksen kanssa kävelemään. Eli siis tuon meidän koiran ;) Tässä pihasta kuvaa. Tai taitaa olla muistaakseni ...

Ulkona tihkuttelee lunta hiljalleen, maahankin ohut kerros on jo jäänyt. Todennäköisesti se siitä sulaa aamuun mennessä pois, mutta tästä pienestäkin valkoisesta hunnusta nautin täysin siemauksin. Huomaan, kuinka energia palaa pikku hiljaa kroppaan, kun talvi lähenee. Ensi viikoksi sain viimein ajan ortopedillekkin, saahaan jotakin järkeä tähän vihoittelevaan selkään. Meillä oli pitkästä aikaa omituista luksusaikaa mieheni kanssa. Rakkaat mummut ja vaarit ottivat lapsoset hoiviinsa, molemmat olimme lomalla, minä sairaus- ja mieheni syyslomalla. Lähdimme pariksi päiväksi ihan kahdestaan reissuun, söimme hyvin, nukuimme hyvin ja vaan nautimme olostamme. Saunoimme kuun loistaessa järven pinnasta...  Joskus olo vaan on mukavaa, elämä alkaa pikku hiljaa voittamaan ja olo kohentumaan.