Tekstit

Näytetään tunnisteella urheilu merkityt tekstit.

Parsakaalin syöjä äiti

Kuva
Laitetaan nyt vähän toisenlaistakin postausta välillä näiden ompelupostauksien lisäksi. Kovasti tässä siis edelleen kuntoiltu ollaan ja koitettu treenata kohti syyskuun puolikasta. Jalat pahasti reistaavat ja "penikat" ovat todella kipeät. Välillä ei pysty kunnolla varaamaan jaloilleen, varsinkin tuo vasen jalka. Vatsareeniä olen myös koittanut tehdä ja pienillä painoilla käsiä ja selkää. Toistot, niihin jaksan edelleenkin uskoa. Painoa on nyt lähtenyt viitisen kiloa, joka ei kyllä ole se tavoite. Siis painon pudotus. Olen vain katsonut, että saan proteiinia tarpeeksi lihasmassalle kasvaa ja rasvaa sopivan vähän vatsalle ei anneta kasvun varaa ;) Olo on mahtavan energinen ja jaksaa paljon enemmän, kuin silloin, kun illat notkui soffalla irttaripussin ja voileipien kanssa telsua tuijottaen. Ikinä en ole mikään paikallaan pysyjä ollut ja tästä syystä ehkä välttynyt siltä pahimmalta massankasvulta. Ja ehkäpä tämä perimänä saatu hyvä aineenvahduntakin on osaltaan auttanut as...

Juoksutossuja, Barbapapaa ja kirppistelyäkin

Kuva
Ei nyt millään tahdo muka ehtiä kirjoittaa. Kauheasti häslinkiä koko ajan. Jotenkin tämä koulun alku ja koko syksy tuntuu kiitävän hirvittävää vauhtia eteenpäin. Kävin tuossa kirppistelemässäkin, mutta ehdin jälleen paiskata ostokseni tuonne pyykkikoppaan. Kävin myös tänään tyhjentämässä oman kirppispöytämme myymättä jääneet ja saldo oli kyllä reilut kolmesataa euroa. Ihan ihme juttu, sillä pöydässäni ei ollut, kuin lapsieni vaatteita ja yhdet mieheni farkut! Hyvähän se, eipä haittaa mitään. Osa rahoista menee lapsille suoraan, sillä neljä vanhinta olivat itse laittaneet joitakin omia (näitä en käytä) vaatteitaan myyntiin ja nimikirjaimet lappujen taakse. Jokaiselle noin kymppi-pari tuli saalista ja taskurahaa tuosta. Ja oppivathan sitten hyvän tavan kierrättää ja olla hamstraamatta turhaa tavaraa.. Vähemmälläkin materialla, kun tulee kyllä toimeen.   Barbapapaa tuli Miisukalle hommattua tässä. Neitonen on ihastunut ihan hirvittävästi kyseisiin hahmoihin ja Prismassa oli a...

Tänkin vuoden tipujuhlat ois sitten kohta ohitse

Kuva
Eli siis pääsiäinen :) Tänään vierailtu serkkulassa syntymäpäivillä. Lapsia yhteensä oli 15 ja aikuisia sitten hiukan vähemmän. Menoa ja melskettä siis piisasi. Lapsille nuo serkkusynttärit ovat aina mukavia juttuja, kun on paljon suht samanikäisiä lapsia ja pääsee leikkimään oikein sydämensä kyllyydestä. Tyttö/poika jakauma menee aika hyvin tasan. Yksi serkkunen poikkesi vielä täälläkin, kun kotiuduimme. Vauhtia oli tullut kovasti lisää ja konttailu sujui jo mallikkaasti. Miisukka nukkunut automatkalla takaisin tullessa noin 20 minuuttia päikkäreitä ja se alkaa todenteolla näkyä, väsymys on melkoinen ja riiviöinti sen mukaista. Lisäksi neitonen herkutellut tänään pääasiassa sipsi-suklaa linjalla, joten saapahan nähdä miten yöunet maistuu ensi yönä. Viime yö meni mukavasti huudellessa, kunnes pääsi äidin kainaloon. Niin kauan omassakin sängyssä viihdyttiin, kun jaksoin istua sängyllä ja tuijottaa häntä, mutta päätä, kun tyynyyn koitin laittaa alkoi armoton huuto.. Huomenna oisik...