Pikkusukka ja pikku Wee

On todella ankea keli tuolla. Kaikki ihana, mieltä piristävä valkoinen lumi on sulanut pois. Vettä sataa, on harmaata, usvaista, likaista. Mietin itsekseni, että vielä vähän aikaa on jaksettava, vielä muutama päivä madellaan tämän harmauden keskellä eteenpäin. On sen talven vielä tultava takaisin. Olen talvi-ihminen, tykkään pirteästä pakkasesta, reippailen silloin ulkona paljon. Tykkään pukeutua runsaasti, saa ihan luvan kanssa piiloutua paksuihin, lämpöisiin vaatteisiin, saa käyttää pitkiä villasukkia ja toppahousuja, lämpimiä kenkiä ja kaikelta suojaavaa villamyssyä. Nämä ankeuttajapäivät on vain madeltava eteenpäin, oltava tekemättä mitään, annettava niiden lipua ohitse. Ei pysty aloittamaan mitään, kaikki energia on valutettu pois, on kuin räpistelisi kärpäspaperissa, josta ei pääse irti. Kurjinta on se, että syksyllä ja syystalvella olisi kauheasti tekemistä, palavereja lapsien asioissa, töissä pitäisi suunnitella sitä ja tätä, vaan ei pysty tarttumaan mihinkään. Masennusaiko...

ollut on näköjään. Aina välillä meinaa vallan aika loppua kesken, ei ehdi ommella, saatika sitten istahtaa tähän kirjoittelemaan. Juoksukoulu jatkuu edelleen, hyvin sujuu. Vanhin tyttäreni "kepuli" juoksee välillä mukanani ja hienosti jaksaa pitempiäkin lenkkejä. Perjantai iltana käytiin reipas miltei kymppi hänen kanssaan hölkkäilemässä. Ompeluita koitan ehtiä tässä taas jatkelemaan ja joulumyyjäisiinkin pitäisi valmistautua ajoissa. Ei olisi sitten kaikki viimetipassa taas tehtävänä. Yliopisto-opinnot jatkuvat tässä sivussa, eli siis kiirettä pitää edelleen. Tykkään kyllä tästä sivutoimisesta yrittämisestäkin, kunhan niitä tilauksia ei tarvitsisi öisin ommella ;) Palaan taas linjoille, kun tästä ehdin. Koitan jotakin saada kuvattuakkin, ennen kuin aina katoavat maailmalle. Miisukan telinevoimistelu on alkanut hienosta, samoin Vernulin jatkuu... Karatea kolmella ja päälle vähän konsan muskaria ja sen semmoista...huoh... Elämä on :)

Mun vuodenaikani on taas täällä, syksy. Rakastan syksyä, olen energisimmilläni syksyllä ja saan eniten aikaiseksi. Joku tuossa kirpakassa tuoksussa aamuisin, jo kolean yön jäljiltä, maahan poksahtelevat omput, kosteus ja tietty haikeus taakse jäävästä vuodesta on vain mun juttu. Nuo pimenevät illat, kynttilöiden polttaminen... Täällä on nyt vähän hiljaiseloa, jos ihmettelette. Työt ja koulut ja päikky ovat alkaneet taas ja hoppua pitää. Porukka on väsynyttä oudoista ja aikaisista nukkumaanmeno ajoista. Lyhyeksi jää yöunet itselläkin niin usein, kun ei vain malta illalla laittaa niitä simmusia kiinni ja päästää mieltä kirmaamaan unilampaiden laitumille. Ainoa ihan oma aika kuitenkin tämän kokoisessa perheessä on se pienen pieni hetki iltayön tunteina, kun lapset ovat nukkumassa, joskus jopa nuo murkutkin. Ja talo huokailee pitkän päivän äänien kaikuja ja hiljaisuutta. Koitan tänne ehtiä teille jotakin kuvata, vaan vähiin tuo tuntuu aina jäävän. Ei ole aikaa, tuo maaginen eteenpäin ...

Kesä menee löntystelee pikku hiljaa eteenpäin. Kohta huomataan jälleen, että kouluthan alkavat ihan justiinsa ja päivähoito ja työt...huoh Kovasti haikealla mielellä olen, vaikkakin intoa täynnä tulevasta työstä.  Välillä pohdin kovasti ikää ja sitähän tuntuu tulevan vuosi vuodelta enemmän ja kiihtyvällä tahdilla. Mitä enemmän ikää tulee, sitä nopeammin aika kulkee eteenpäin. Jonnekkin aika katoaa, tuo kummallinen häivähtelevä asia elämässä. Lapset kasvavat isoiksi, pieni mieheni on jo iso, kohta kasiluokkalainen. Hänellä ja minulla oli ennen niin läheiset välit, nyt ei enää mitään puhuttavaa. Tuo ensimmäinen Pieni tyttöni menee jo yläasteelle.  Juuri se potkumopolla ajeli ympäri kotia unissaan, juuri se opetteli ajelemaan pyörällä, kun ei jarruttaa osannut, ajoi päin talon seiniä, jotta vauhti pysähtyy. Salakavalasti joku on vienyt tästä välistä monta monituista vuotta. Koitin palauttaa mieleeni matkan varrelta jotakin. Muistan, kun tuo samainen tyttö lauloi eskarin ke...

Poksuli tekee matikkaa, karvaisen apurinsa avustamana. Tehtäviä tehdään sen verran, kuin pystyy. Koulupöytäkin toki on olemassa.

totesi ekaluokkalainen energia tyttönen tuossa iltasaunan jälkeen. Mukavasti on koulu ja yläkoulukin alkanut, toistaiseksi ainakin. Poika tykkäsi, varsinkin tulevista "köksän" tunneista oli innoissaan. Tai no ehkä tuo innoissaan on hiukan liian suuri ilmaus asialle. Eihän tuon ikäisen sovi innostua, ei ainakaan niin, että vanhemmat sen huomaavat. Pois on kadonnut sellainen lapsenaikainen... JOO!!JIPPII!!!... jne. Asiat ilmaistaan sopivan hillitysti. Varsinkin nuo positiiviset asiat. Raivarit tietysti sitten on ihan niitä oikeita, sitä itteänsä. Ekaluokkalainen on edelleen yhtä innoissaan. Tarkkaan tarkastetaan aamulla reppu ja vaatteet, hiuksetkin... Hän ei tähän seuraavassa marraskuussa elettyyn seitsemänvuoden ikäänsä ole koskaan jaksanut kiinnostua hiusten harjaamisesta, saatikka sitten letittämisestä/ponnareista tai muustakaan hiustenlaittoon liittyvästä. Pitkät ne silti pitää olla :O Mutta juu, tää väsähtänyt äittä lähtis nyt nukkumaan ja palailee sitten linjoille ...

Ekaksi lähti perheen isoveli, yläasteelle....huoh kivaahan siellä oli toki ollut, mutta sitähän nyt ei myönnetä kepuli kuudennelle seuraavaksi kuudesluokkalainen Miisukkakin ois tahtonut mukaan, Poksulin kengissä vernuli lähti ekaluokalle, "yhtään" ei jännitä reipas ekaluokkalainen uusi reppu ja lenkkaritkin :) Porukan negatiivi, Poksuli poksui taas normi tyyliin, ei niin innokas kolmoselle menijä kolmasluokkalainen Poksuli "menkää te kouluunne vaan, mä lähen nyt puistoon mutsin kanssa"