Tekstit

Näytetään tunnisteella pakkanen merkityt tekstit.

ihan vaan, muutenvaan

Kuva
Eipä tässä ihmeitä, kunhan jotakin näin sunnuntain ratoksi tänne kirjoittelen. Aavistuksen alkanut ahdistus helpottaa, toiset päivät menevät paremmin, kuin toiset. Pahimpiä ovat nämä lomat ja viikonloput, kun ollaan kotosalla. Töissä on muuta ajateltavaa ja puuhaa. Reippaita aamulenkkejä herra Kuonopään kanssa olen tehnyt, tosin tänäaamuna järvenrantaa kävellessämme olin liki varma, että otsa jäätyy justiinsa, lämpöisestä villamyssystä huolimatta. Aivan hervoton viima puhalteli ja lumi pöllysi. Kaksi pientä puutakin joutui tuulelle antautumaan ja maahan heittäytymään pitkin pituuttaan. Kera 11-pakkasasteen tuo oli aikas vilpoista ulkoilua tuossa viimassa. Ei se sitten tuolla metsässä enää niin tuntunutkaan, tosin jalkakäytävää, kun pätkän kuljimme, oli mahdoton erottaa missä on jalkakäytävän reuna ja missä autotie. Komiat oli kinokset jalkakäytävällekkin tuuli puhallellut. Tätä tuossa mietinkin kävellessäni. Autotiet nimittäin oli aika hyvin puunattu puhtaaksi... Mutta tottahan...

Onpas rapsakka keli

Kuva
Viimeistä lomapäivää viedään tänkin talvi/joululoman osalta. Ulkona paukkuu kunnon pakkaset, miltei -20 astetta hipoo mittari ja minä mietin täällä sisällä, että mitä sitä laittaisi päällensä, että koirasen voisi viedä pissalle. Sisälläkään ei meillä mikään päätä huimaavan lämmin ole, mutta siinä 19-20 astetta kuitenkin, eli ihan riittävästi. Huomaa hyvin, kun on pidempään asunut omakotitalossa, jossa siis tätä lämmityslääniä on reilusti ja on tottunut tähän hiukan miedompaan lämpöön, menee sitten visiitille jonnekkin kerrostaloon... Hiki tulee kyllä kohtuu nopsaan, usein lämpötila on kuitenkin siellä 23-25 astetta... huhhuh :) Silloin, kun itse asui kerrostalossa, oli aivan jäässä, kun meni kylään johonkin vanhempaan omakotitaloon, varsinkin talvipakkasilla. No kaikkeen kai tottuu, niinhän sitä sanotaan. Koitan kovasti keksiä itselleni tekemistä, pysyisi ajatukset edes jonkinmoisessa kuosissa, ei hyökyisi päälle jatkuvasti ja ihan kaikki. Tiettyjä asioita en voi ajatella olle...