Tekstit

Näytetään tunnisteella retro merkityt tekstit.

Aarrekid Rooster ja kamomillaheppaa aamun ompeluissa

Kuva
Aamusta päräytin tytölle vielä muutaman tunikamekkosen, kun niin kovasti tuosta mallista tykkää... Kankaat siis Aarrekid Rooster ja Kamomillaheppa. Poksuli ompeli herra kanasen, joka ristittiin nuhanenäksi hieman punertavan nokkansa vuoksi. Kepuli teki myöskin kakadun Miisukan kakadulle kaveriksi :)

Kuvia vielä eiliseltä Särkästä

Kuva
Tämmöstä siis eilen. Perheen isoveli ei tuonne ole halunnut enää muutamaan vuoteen, mutta likat sain lähtemään. Kolme nuorinta ihan innolla ja vanhin sitten tuli seuraksi.. Kai se vähän niin on, että siellä, kun muutaman vuoden on rampannut kausikorttien kanssa, tulee se kyllästyminen vastaan. Mutta eilen nyt oli ihan mukavaa kuitenkin. Kotoota käveltiin ensin sinne tuo viitisen kilometriä ja sitten päivä siellä, ei tarvinnut juoksemaan lähteä enää illalla. Jalat huusivat tuskasta ja kunnon jalkahoito kylpyineen teki kyllä hyvää. Samoin isännän antama niska-hartia hieronta :) Poskipäät paloivat miltei koko sakilla, aurinkorasvasta huolimatta. Ei se siellä Särkänniemessä niin lämpimältä tuntunut, mutta aurinko helotti kuitenkin koko päivän...

vielä muutama mummun tekemä

Kuva
Mummun ahkeroimia, pinkki on tuolle Miisukan serkkuplikkaselle. Mummu tuossa jutteli, että tilauksesta voisi muutaman tehdä muillekkin.Laittaa voi viestä, jos kiinnostaa. Ja väritoiveitakin kuulemma otetaan vastaan. Näissä koot vaihtelevat noin 1,5 vuotiaasta noin 2,5-vuotiaaseen. Kokojakin voi sitten muokata, jos mitat on tiedossa.

Tuleeko nätti?

Kuva
Tyttö on innostunu kovasti hiuksiaan kampailemaan ja harjailemaan. Peilistä pitää katsoa, kuinka harjaaminen sujuu. Harmi kyllä hänellä meidän lapsista vähiten tukkaa tuon ikäisenä. Miten onkin noin osunut nuo hiusgeenit. Meillä muilla valtavat hiukset, itselläni olisi hiuksia, vaikka pariin päähän ja valtavan vallaton luonnonkihara. On aika makeen näkönen leidi tuolla, vai mitä? Ai sä tulit taas mua kuvaamaan... Tässä sulle ilme.. Tulee aika hieno, vaikka itse sanonkin. No joko on hyvä?  Miisukalla päällä osa meidän tän päivän ompeluksista. Tein valtavan määrän leggareita, hellemekkoja, pari lakkia, shortseja jne... Päällä Metsolan Kurre/oravafroteesta ihan perus liivari, itse hahmottelin kaavan, hieman Me&I :n tunikaa mukaillen, en vain niitä pieniä kiristäviä hihoja viitsinyt laittaa. Alla mustasta trikoosta leggarit, päälle suoraan ompelupöydältä, kun edelliset "hieman" likastuivat tuossa puistoillessa.

Kurrejoustiksesta shortsia...

Kuva
Ainoa mitä tänään sitten loppupeleissä ehdittiin ompelemaan. Harmillisen vähän ehtii nykyisellään tuota lempipuuhaansa toteuttaa. Aikas pikaiset versiot tuli. Valitettavasti resori loppui kesken ja oli pakko lähteä ruokakauppareissulla Eurokankaaseen ;D "voi harmi" :) No ihan perusshortsit, kuminauhavyötäröllä ja resorit lahkeisiin. Koko eurokankaasta oli loppu tuo ohuempi musta resori, joten jouduin sitten vahvempaa ottamaan. Tuli aikas napakat, joten jätin hieman isommiksi nuo aukot. Kuvat huonoja, pikaseen tuossa keittiön pikkupöydällä napatut, osassa salama osassa ei. Näköjään resoritkaan eivät näy kunnolla. Kankaat Metsola, paitsi siis nuo resorit. Kangas joustofrotee.

Ihan vaan kuvia tältä päivältä, ulkoa ja sisältä

Kuva

Kirppistelyä välillä

Kuva
Käytiin tänään aamusella Miisukan kanssa Radiokirppistä koluamassa. Löytyi valtavat määrät pienten kirjoja Miisukalle. Hintaa kirjoilla oli vissiinkin noin 0,60-1euro kappaleelta. Lisäksi tuli ostettua muutama Marimekon paita ja parit trikoohousut samaa merkkiä. Miisukalle ostin myös kesäksi Gymboreen setin, jossa toppi ja shortsit, sekä Naartien setin. Ai niin ja Miisukalle ihanan retrohtavan Fisher Pricen leikkipuhelimen parilla eurolla.  Vaatteita en muistanut kuvata. Laitoin jo pesukoneeseen. Täytyy koittaa muistaa niistä edes jotakin kuvata. Kirjoistakin osa jo kadonnut tuonne leikkeihin. Nämä vielä tästä pongasin nopsasti.  

Unetonta menoa ja kaverisynttäreitä

Kuva
Aattelin sitten raahautua tähän koneelle, kun muu talo vielä nukkuu. Miisukka piti hyvin huolta, ettei äiti saanut tänäkään yönä nukkua liikaa. En tiedä sitten mikä tyttöä vaivaa. Tuossa muutama päivä sitten oli yhden vuorokauden kuumeessa ja sen jälkeen nukkunut entistäkin levottomammin(jos se nyt on mahdollista edes). Tänä aamuna luovutin suosiolla paikkani kuuden aikoihin, kun siitä koko aamuyön olin taistellut likan kanssa. Siellä se nyt nukkua pössöttää mun tyynyllä tyytyväisenä :) Miisukka ja komea irvistys, kädetkin täytyi oikein jännittää, että tulee kunnon virnistys :) Eilen oli Poksulin kaverisynttärit ja uni olisi ollut kyllä ihan mukava juttu ja tullut tarpeeseen. 11-vierasta + omat 5 lasta pitivät huolen, ettei äityli ainakaan pääse unohtamaan totuutta lasten kanssa puuhailusta. Ei sillä tytöt olivat kaikki tuttuja ennestään ja mukavan luonnollisia. Osaa olen jo päikyssä hoitanut pikkutirriäisenä ja osaa tässä näkee vähän väliä, kun Poksulin kanssa poikkeavat meill...