Tekstit

Näytetään tunnisteella smootie merkityt tekstit.

Viikonloppu ois taas pulkassa

Kuva
  ..meinasin kirjoittaa, että lusittu, mutta en kuitenkaan. Väärinkäsitysten välttämiseksi. Mies lähti eilen neljän plikkasen kanssa möksälle nauttimaan ehkäpä tämän kesän viimeisistä lämpimistä keleistä. Perheen isoveli ei halunnut mukaan lähteä ja koiravanhustammekin kävi sääli, joten sekin jäi mun seuraksi kotiin. Hyvin sain suunnitellut hommat tehtyä. Kukkapenkit ja kuolleet kesäkukka ruukut raakattua kompostiin, nurtsin leikattua, tippuvien omppujen tieltä ja talon siivottua kokonaan. Pyykkiäkin sain pestyä ja kaappiin asti viikattua kymmenisen koneellista. Laiska töitään luettelee, sanoisi jo edesmennyt isoäitini ;) Aamusta vetäsin pitkästä aikaa kunnon juoksulenkin, koiran kanssa perään hiitti lenkin ja vielä kahvakuulareenin ja jalat ja vatsat... Pikkasen aikaa oli heikohko olo reisissä, kun vetäsin ne ihan huolella hapoille siinä. Vaan voi sitä energian määrää minkä siitä saa, kun viitsii aamusta lähteä liikkeelle. Tuota lihaa olen jättänyt nyt pikku hiljaa...