Tekstit

Näytetään tunnisteella kirja merkityt tekstit.

Yleistä uupumusta liikkeellä

Kuva
En tiedä mistä tämä vetämättömyys johtuu. Yleensä syksy on sitä "mun omaani aikaani", vaan nyt tuntuu, kuin räpistelisi kärpäspaperissa kiinni. Ei irtoa, ei lähde lentoon. Ajatus kyllä lentää, vaan kroppa toimii, kuin ykkösvaihteella, välillä tuntuu, kuin olisi jäänyt käsijarru päälle. Aamuisin nukun piiiitkään, mikä on itselleni aivan käsittämättömän outoa. En ole ikinä, kuunaan kullan valkeana ollut mikään aamu-uninen ihminen, päin vastoin. Vitamiinitkin kiltisti olen purkista pistellyt, lenkillä koitan käydä juoksemassa, tosin sekin on nyt jäänyt kertaan viikossa, kun on välillä ollut niin tajuttoman liukasta, ettei noilla minun kesäisillä juoksutossuilla ole tonne enää ilta kuuden jälkeen mitään asiaa, jos meinaa päänsä säilyttää kokonaisena. Ehkäpä se sitten on kaikessa ahdistavuudessaan taas tämä Marraskuu, pimeä, synkkä ja sateinen. Odotan intona lunta, tykkään kovasti joulusta, tosin hiukan sekin stressiä aiheuttaa, kun omia lapsia on viisi, lisäksi kummilapsiakin...

Puuhaperjantai

Kuva
Tänään on puuhailtu, jos jonkinmoista. Aamusella tuli nukuttua neitosen kanssa normaalia pidempään ja päivä alkoi vähän hitaanpuoleisesti. Perheen Isikin meni töihin muutamaksi tunniksi, joten kuudestaan vieteltiin vapaapäivää lapsosten kanssa. Iltapäivällä käytiin Miisukan kanssa heittämässä jälleen yksi kaattiskuorma ja samalla reissulla(piti vaan äkkiä ruokakaupassa poiketa) käytiin Bauhaussista hakeen iso pino kukkia, multaa, siemeniä(kukkien ja nurmikon), parit sipulikukat jne... Tuossa illanratoksi sitten kaikki istuteltiinkin jo maahan ja nurmikkoakin uusilla siemenillä paikkailtiin. Yksi uusi kukkapenkkikin saatiin aikaiseksi. Täytyy siitä ottaa kuvaa, kun on hieman parempi keli. Nyt tuolla paiskoo vettä ja tuuli vihmoo. Luultavasti kamerakin kieltäytyisi toimimasta tossa kelissä. Tultiin lapsosten kanssa pihahommista sisälle vasta puoli kymmenen aikaan, kun ensin olimme hyppineet narua ja äiti kaivellut muistinsa kätköistä ihania "hyppyloruja", kuten "n...