Tekstit

Näytetään tunnisteella leipominen merkityt tekstit.

Kai sitä leipoakkin pitäisi

Kuva
Kuva Me&I Olisi nimittäin lauantaina luvassa ne Me&I-kutsut. En ole omassa kodissani vielä niitä koskaan järjestänyt, mutta enköhän järjestä jatkossa. Tänä vuonna olen kyllä ollut jo useammilla kutsuilla ja ostanutkin aika paljon uuttakin mallistoa. Varsinkin noille isommille lapsille. Ihania uusia lisäyksiä on mallistoon nyt lokakuun alussa tullut ja niistä haluaisin ainakin tuo haamupaidan ja sen haamuhaalarin. Kuva Me&I    Tässä kovasti olen koittanut pohdiskella mitä ihmettä sinne leipoisin? Pää jostakin syystä ihan tyhjä, ajatus ei kulje. Yleensä ei tuota ongelmia kyseinen askare. Tykkään leipoa niin voileipäkakut, kuin juustokakutkin. Hiukan myös mietityttää allergiset, onko heitä? No toisaalta ei ne nyt ole sen isommat "kekkerit", joten tuskin se nyt niin tärkeää on. Tänään on reippailtu keskustassa ja vielä illasta käytiin Vernulin ja perheen Isonveljen kanssa Koivistonkylän prismalla, koivukirppiksellä ja eläinkaupassa. Koivukirppikseltä l...

Piipaa kakkua ja Pikkusukan synttäreitä

Kuva
Muutama kuva Pikkusukan synttäreiltä vielä. Vietimme niitä eilen ja sukulaisiakin muutamia saimme paikalle. Laitan muutaman kuvan juhlista. Pöytää emme isommin tällä kertaa herkuilla täyttäneet, kun tiedossa oli ihan pienimuotoiset bailut sen normaalin 50 hengen(meidän peruslähisuku) sijaan. Paloauto kakku ei onnistunut ihan toivomallamme tavalla, koska tuli kova kiire ja jouduin tosiaan tyytymään marsipaaniin. Mustat tikkaat "hieman" repsahtivat, samoin koko auto. Niin tosiaan, meidän pikkurinsessa rakastaa paloautoja ja junia, kuten kaikki kunnon 2-vuotiaat prinsessat ;D päikkärit jäi tänäänkin väliin, nyt väsyttää possut kuskina isi koittaa taiteilla tikkaita

Puuhaperjantai

Kuva
Tänään on puuhailtu, jos jonkinmoista. Aamusella tuli nukuttua neitosen kanssa normaalia pidempään ja päivä alkoi vähän hitaanpuoleisesti. Perheen Isikin meni töihin muutamaksi tunniksi, joten kuudestaan vieteltiin vapaapäivää lapsosten kanssa. Iltapäivällä käytiin Miisukan kanssa heittämässä jälleen yksi kaattiskuorma ja samalla reissulla(piti vaan äkkiä ruokakaupassa poiketa) käytiin Bauhaussista hakeen iso pino kukkia, multaa, siemeniä(kukkien ja nurmikon), parit sipulikukat jne... Tuossa illanratoksi sitten kaikki istuteltiinkin jo maahan ja nurmikkoakin uusilla siemenillä paikkailtiin. Yksi uusi kukkapenkkikin saatiin aikaiseksi. Täytyy siitä ottaa kuvaa, kun on hieman parempi keli. Nyt tuolla paiskoo vettä ja tuuli vihmoo. Luultavasti kamerakin kieltäytyisi toimimasta tossa kelissä. Tultiin lapsosten kanssa pihahommista sisälle vasta puoli kymmenen aikaan, kun ensin olimme hyppineet narua ja äiti kaivellut muistinsa kätköistä ihania "hyppyloruja", kuten "n...

Taas se aika kuukaudesta.....

että tyhjennellään pakkasta. Tänään "ruokalistalla" paistettua seitä, mustikkapiirakkaa(ihania mustikoita vielä oli pakkasessa, kiitos mummun) Yksi purkki vadelmia löytyi ja ISOpurkki mansikoita, joten siis 5litran kattilallinen kiisseliä...njams...