Pikkusukka ja pikku Wee

Pikku hiljaa lähestyy joulu ja myöskin ne joulumyyjäiset. Ensi viikon torstaina olisi jälleen nuorempien lasteni koululla joulumyyjäiset, joihin pitäisi ommella jotakin. Kaiholla katselin viime vuoden kuvia, kun vielä kotona olin nuorimman kanssa. Kuinka valtavasti olen jaksanut tehdä kaikkea, ommellut kasapäin pehmo pöllöjä, pehmopossuja ja vaikka mitä. Sukkaa, tumppua ja kaulahuivia tuli mummulta. Tänä vuonna en ole edes jaksanut aloittaa vielä. Tänä viikonloppuna suunnittelin aloittavani tekemään, mutta ei tahdo nyt millään onnistua. Meidän perheessä mennyt aina vaan pahemmaksi tämä "kukaan muu ei tee mitään"-juttu. Eli tällä hetkellä IHAN AIKUISTEN OIKEASTI kukaan muu ei todellakaan tee mitään. Olen kyllä koittanut pyytää, käskeä, olen jättänyt tekemättä. Ei auta. Kyllä nuo ennemmin kaivavat, vaikka tuolta "parempien astioiden" kaapista astioita, kuin täyttävät tai tyhjentävät tiskikonetta. Tänään mieheltä kysyin, että viitsisitkö tyhjentää tuon tiskikoneen, ...

...ettei oikein mistään tule mitään, mitään ei ehdi tehdä, vaikka kuinka haluaisi. Juu, juu, taas varmasti joku mua heittääkin kommentilla, että ota sitä aikaa itsellesi. Sitten jääkin kysymys, MISTÄ??? Mun piti ja edelleenkin kovasti haluaisin mennä juoksemaan sen puolimaratonin syyskuussa, vaan saa nähdä, kuinka käy. Harjoituskerrat jäävät armotta vähiin, ei vaan ole aikaa. Olen tämän(kin) viikon puoliväliin täällä keskenäni lasten kanssa.  Lapsista vielä isommat ovat reissussa, joten jäljellä on nuo kaksi pienintä. Niistä ei ole toisiaan vahtimaan, eikä niille myöskään vahtia ole. Juoksurattaita en ole tullut hommanneeksi tuolle pienimmälle, koska on kuitenkin jo niin iso, ettei kohta enää edes ks. kulkupelejä tarvitse. Välillä iskee ihan totaalinen lamaannus, kuten nyt. En vain saa itsestäni revittyä mitään irti. Pelkkä koiran lenkityskin tuntuu isolta hommalta, kun täytyy pienin pakata kärryihin ja isompaa pientä ohjeistaa, jos ei mukaan ole lähdössä. Kun tuo toinen ...

Töitä, kun on painanut viikon, jotenkin odottaa sitä viikonloppua aina kovalla innolla. Eilen lauantaina siivosin koko kodin, puunasin lattiasta kattoon, tamppasin matot jne.. Vaan illalla oli taas tavaroiden keräystä edessä, mutta onneksi ei enempää. Suunnittelin rentoutuvani sitten tämmän ihanaisen sunnuntain, mutta sitähän ei tässä perheessä ole suotu.  Tai oli toki tarkoitukseni laittaa nuo kuusi koneellista puhdasta pyykkiä pois, mitä olen tässä ehtinyt pestä ja ehkäpä pestä vielä pari koneellista. Lisäksi tuo Miisukan kaapin sisältö on nyt viikon verran lojunut tuolla makkarin lattialla odottaen kaappiin pääsyä. No tälle aamupäivälle mies oli mennyt lupaamaan mökkireissua, eli sinne siis kuvattavaksi kirjaa varten koko hela sakki. Eli siihen menee tämän päivän rentoutuminen. En oikein koe rentoutuvani sukulaisten keskellä, palellen keskellä korpea.. Huoh Vieraitakin olin kutsunut tälle päivälle ja mies kyllä tiesi sen, no onneksi he ovat tulossa iltapäivällä(tai näin sai...

Nämäkin pitäisi pieniä...huoh Tulee näköjään pidempiä pausseja näin kesällä tähän blogin väsäämiseen. On koko ajan hoppua ja puuhaa. Saa nyt nähdä rauhoittuukohan tämä tästä pikkuhiljaa. Kovasti hermot kihisee aina iltaa kohden, kun koko muksulauma huutaa korvien juuressa. Olisi niin mukava saada edes yksi vapaapäivä vuodessa, mutta meillä tuo on miltei mahdotonta. Välillä pohdinkin, että olikohan tuo oikea päätös jatkaa hoitovapaata vielä ensi vuoden kesän loppuun asti. Työ kuitenkin antaa edes jonkinmoista vaihtelua tähän arkeen. Toisaalta tuossa toissakevään, kun työssä olin, alkoi sekin ottaa voimille ihan hirveästi. Töiden lisäksi jäi vielä kaikki ne kotihommat minulle. Lisäksi oli ne viisi lasta... Tässä vaiheessa kuulee varmasti, että itsehän ne olet tehnyt. Juu, olen kyllä, mutten tietääkseni yksinäni??!! On välillä toivottoman vaikea selittää ihmisille, kuinka väsynyt OIKEASTI on. Ja usein vastineeksi kuulee, että juu kyllä minä tiedän tai ymmärrän. Ymmärrätkö oik...

ja kuinkas muuten, kuin oranssiksi. Vähänkö mua harmitti, kun Miisukan kaappia pengoin läpi, enkä löytänyt ainuttakaan neulemekkosta, jonka oisin raaskinut tai voinut(materiaalista johtuen) värjätä. Joudunko mä OIKEESTI kutomaan neulemekkosen... huoh... Tuo neuletakkikin vielä tuossa puikoilla, eikä loppua näy. Kyse ei ehkä ole siitä, ettenkö osaisi, en vain jaksa, viitti ja ne kaikki loput hyvät tekosyyt tähän lueteltuina. Tuo ohjekkin on oikeesti tosi simppeli ja ihana, tuolta eräästä blogista sen pongasin. No nyt siellä pyörii koneellinen, tai se mitä kerralla sai laitettua oranssin väri ja suolasatsin kanssa. Jippii... Kauhean huonosti löytyy esim. perus trikoopaitoja inhimilliseen hintaan oranssina. Yleensä ne on niitä hempeitä värejä tai sitten niissä pomppii joku muumi tms. Tykkään kyllä muumeista noissa keräämissäni mukeissa, mutta siihen se sitten mun kohdalla jääkin. Mut on kyllästetty muumeilla jo kahden vanhimman lapseni aikana. Meille, kun ilmestyy yksikin muumipaita...