Tekstit

Näytetään tunnisteella puistoilua merkityt tekstit.

Vapaa päivää ja puistossa pitkästä aikaa

Kuva
Puistossa oli vielä erittäin märkää ja kuraista, mutta tuntui tuo leikki pikkuneidolle maistuvan siitä huolimatta. Kavereitakin ilmestyi mukavasti paikalle, myös niitä vanhoja kamuja, joiden näkeminen on jäänyt valitettavan vähälle päiväkodin aloittamisen jälkeen. Positiivista oli se, että viimevuotiset haalarit ja kuriksetkin menivät vielä päälle. Ei tarvinnut uutta haalaria likastaa ja uudet kurikset olivatkin päiväkodilla.. Mukavia vapaapäiviä on ehditty muutama pitkästä aikaa tässä viettämään ja nauttimaan kiireettömyydestä. Ihanista pitkään nukutuista aamuista. Loppupäivän sateen aikana ei sitten ulos päästykkään, joten ompeluhommia sitten tuli puuhattua.. Alla kevätliiviä Miisukalle.. Päällikangas paksua englantilaista puuvillaa, luultavasti sisustukseen tarkoitettua, mutta tässäkin toimii vallan mainiosti. Vuori pehmeää sekoitepuuvillaa. Edessä muutama perhonen koristuksena askarreltu ja neppari kiinnitys.

Hiekkakakkuja kera isoveljen

Kuva

Vielä muutama tän päivän puistokuva....

Kuva
Kun aamusta olimme pikkusukan kanssa kerrankin ajoissa liikkeellä. Puistossa ei tosin ollut vielä ketään muuta klo: 8.30 :) No saimme tunnin verran odotella leikkikamuja puistoon ja siinä hiljaisuudessa nappasin leikkivästä Miisukasta muutaman otoksen. keinuminenkin on alkanut maistua Miisa inhosi ennen keinumista moi! hiekkaleikit on kivoja sitten tää kipataan johonkin...hmmm juomatauko hörps mitäs kuvaat? no hus siitä!