Taas ne hermot pingottaa...
Jännä homma, kuinka välillä hermot onkin näin pinnassa. Varsinkin tuo meidän tuleva ekaluokkalainen saa välillä hermot niin kireälle, ettei mitään rajaa. Koko ajan tuossa ihan "iholla". Eli siis aivan vieressä. Ei lähde kulumallakaan. Jos joku syö jotakin on samantien, kuin magneetin vetämänä keittiössä pällistelemässä mitä syöt. Koko ajan höpöttämässä korvan juuressa, ei hetken rauhaa, ei edes illalla. Johonkin on kadonnut se rauhallinen hetki illalla ennen nukahtamista tai nukkumaan menoa. Nuo murkkuikäiset pitävät siitä huolen, ettei rauhallista hetkeä ole. Kun pienemmät saat nukkumaan ja jopa miltei untenmaille siinä 22-aikaan yleensä alkaa pikkuhiljaa väsytystaktiikka toimia. Isommat ryysivät alas, syömään, pällistelemään ja tuijottamaan jonkin ovenkarmin takaa telsua ja kuuntelemaan mitä me yritämme keskustella. Yleensä tässä vaiheessa olen jo aivan kuitti. Mies on yleensä tullut juuri töistä, koska tekee tällä hetkellä myös tuon iltavuoron, eli se yksi ainoa tunti...